KISARAPORTIT / RACE REPORTS


20.05.2009 klo 00:56:07 (EEST)

terve.
On aika päivittää hieman näitäkin sivuja.olen keskittynyt englanninkielisiin ja pitänyt siellä blogiani.
Kausi on tosiaan lähtenyt käyntiin toden teolla.olen ajanut tähän mennessä 18 kisaa...ensimmäiset 10 menivät täysin penkin alle.heti kättelyssä kaksi moottoria räjähti täysin ja ennen kuin huomasinkaan olin syvällä sekä taloudellisesti että henkisesti.Nyt onneksi kaikki näyttää huomattavasti paremmalta.kolme viime viikkoa on näyttänyt ,että en vielä ole menneen talven lumia.olen nostanut keskiarvoni takaisin siihen mistä lähdettiin ja nyt voidaan aloittaa niinsanotusti "uusi" kausi.
Paluu ruotsiin lähti käyntiin huomattavasti paremmin.ensimmäisessä kisassa 4p ja toisessa 6+2p ja stoppi kärkipaikalta.Ensi viikolla on seuraava kisa siellä ja tarkoitus olisi ottaa ensimmäiset tuplapisteet(+10.
Viime viikonloppuna tuplapisteet olivat lähellä englannissakin....9p ja kaksi erää jäljellä...kisa keskeytettiin.Jäi hieman harmittamaan mutta onneksi näitä kisoja on vielä muutama jäljellä,noin 40-50.
ensi viikolla pääsen käymään suomessakin ja pitämään pari päivää lomaa(ehkä).eikä ole enää kuukauttakaan kun pääsen ajamaan kotiradalla liigaa.odotan sitä kuin kuuta nousevaa.Toivottavasti näen paljon tuttuja katsomossa.
-Tero-



07.03.2009 klo 13:34:15 (EET)

Morjens.
Nyt alkaa kausi olee aika lähellä.Tiistaina lähden Englantiin ja viime viikolla lähti pyörät kohti Berwickiä.
Talvi on ollut todella rankka sekä fyysisesti että taloudellisesti,onneksi sentään suurin osa tukijoista uskoo vielä minuun ja ovat tukeneet minua myös tulevan kauden valmisteluissa.siitä heille suuri kiitos.Englantiin pyörät lähtivät viime maanantaina ja toivon mukaan ne odottavat minua siellä kun sinne lennän.Toiset pyörät ovat vielä hieman vaiheessa mutta kuitenkin hyvässä mallissa kun ajattelee Ruotsin kauden alkua ,joka on puolessavälissä huhtikuuta.
Fyysisesti luulen olevani valmis kauden haasteisiin,koko talven olen päässyt harjoittelemaan melko terveenä ,heti kun sain sääriluun kuntoon viime kauden jäljiltä.Kokeilin jopa Jooan 80cc pyörää muutamaan kertaan talven aikana ja vielä oli sekin muistissa,80cc pyöräkin taipui vielä jäällä.
Mutta nyt alkaa jännitys olemaan melko tapissa kun ensi viikolla pääsee jo ajamaan soralle.Oudolta kyllä tuntuu kun lunta ja kylmää riittää täällä ja englannissa radat olevat jo ajokunnossa.
Mutta nyt lopettelen tällä kertaa ja kirjoittelen tänne ajatuksia jälleen kauden aikana.Käykää myös kurkkaamassa toiset nettisivuni:teroaarnio.co.uk ,sieltä löytyy englanninkielinen blogini.
-Tero-



01.10.2008 klo 20:14:22 (EEST)

hi all!
That´s it.
my season seems to be over now.
first report from hospital was slightly wrong.Leg is bruised and battered but.....there is aswell small fracture.it´s clean so I don´t need any operation.
It was a shame because it was just individual meeting and we have still young shield front of us but that is speedway.
Now I need to thank all of you to great support throughout the season and I´d love to see you next season again.Offcourse I´m still here to watch our Young shield meeting against Birmingham but in case if somebody can´t make that meeting i would say good bye here aswell. i´I will write here my thoughs during the winter and in couple week time we will move.address will be teroaarnio.co.uk but I will give a shout when new site is ready to rock
cheers
-Tero-



01.10.2008 klo 19:58:03 (EEST)

morjensta.
Kausi on nyt sitten virallisesti paketissa(luultavasti myös kirjaimellisesti).
Viime lauantaina meillä oli henkilökohtainen kisa,Bordernapolis ja sen toisessa erässä Chris Kerr kaatui eteeni ja en pystynyt väistämään pyörää vaan osuin siihen ja lensin sarvien yli.
Tunsin heti että sääressä ei kaikki ole kohdallaan ja minut vietiinkin röntgeniin suoraan radalta.
No sairaalassa alkoikin seikkailu.kolme eri lääkäriä kävi kyselemässä samat tiedot,ambulanssi tiedot hävisivät ja sairaalassa ei ollut mitään tietoa mitä lääkkeitä minuun oli työnnetty.Röntgenit olivat hukassa ja ilmeisesti löydetyt olivat väärät koska minulla ei todettu mitään murtumaa jalassa.
minut laitettiin kotiin ja olin tietenkin siinä uskossa että hyvä näin,ei murtumaa,viikko ja ajan taas.
Sunnuntai aamuna jalka kuitenkin oli aika pahana ja maanantaina menin uudelleen lääkäriin,kuvat olivat tulleet Berwickiin ja ei tarvinnut olla kummoinen tohtori ,että näki murtumalinjan.
No se tarkoitti, että kausi on pulkassa ja odottelen nyt päätöstä ,että kipsataanko jalka vai ei.
kirjoittelen tänne lisää kun tiedän enemmän ja kohta pääsen kotosuomen kamaralle vähän pidemmäksi aikaa.
nähdään
-tero-



17.09.2008 klo 15:46:09 (EEST)

hello all!
I have rest couple off days and now i´m full of energy to write here again.
I have had unlucky in recent meetings and now again.
To be honest I don´t know yet was it unlucky or did I mistake?But does it really matter,I crashed and that´s it.I start to be sick about this.Every week I need to fight against time to get myself fit for next meeting and just when I feel good I hurt myself again.This isn´t fair!
Back in racing now.
I have ridden two meetings since last update here.Finnish league meeting went ok.I scored there 14 points.I lost one on my last heat because i got flat tyre.It was hard to chase win without backtyre but anyway I finished heat and i got two points.We won that meeting clearly and also we secured runner-up place.So congratulation for my team mates about silvermedal.(I don´t get it because I didn´t finished three meetings there).
Last weekend was hard again.
Home meeting started allready hardly.I got problem with my gates and I couldn´t even challenge Andrew moore and he got easy win in my first heat.I took second place in bend two but like I said no change to pass Moore.
Second heat.Terrible gate again.Stoke used tactical ride and I was desperately to catch stoke riders.I managed to pass Burrows and I tried to pass ben barker straightaway.But I came too fast to the third bend and I couldn´t turn my bikes.I went really wide and Burrows repassed me and I was third in that heat.And worst...they took 8-1. I wasn´t happy at all.
Third heat.Not much to tell.Bad gate(again) and I chased hard Burrows again.I remember that we went to first bend side by side but after that is hard to tell anything.next memory is when medics was asking me how i feel.
Luckily I didn´t break any bone and now I feel allready guite good.I still have stiff neck but it is many days left before meeting so we will see on saturday.
-tero-



04.09.2008 klo 01:28:23 (EEST)

hello!
Like most of you know last meeting was hard for me.I was really happy about my score 11 paid 12 is almost best score at home.But to be honest I was really down after meeting.
I thought that I´m fit but that was only though.After meeting I couldn´t walk without crutches and then I realised that I made a mistake.
But somehow I was really sharp from the gate last saturday.I think I focused more to gating because I knew that I need to be on a lead if I want to score.I couldn´t attack as much as I wanted and propably I lost a point caused by injury.
But anyway.Now I feel good again and looking forward next meeting against Redcar.After that I will have Finnish League on tuesday.
See u on saturday
-Tero-



04.09.2008 klo 01:18:25 (EEST)

morjensta kaikille!
pari viimeistä viikkoa onkin mennyt kuin siivillä.lähinnä sen takia että toipumiseen tuntuu menevän liian kauan ja päivät vaan hupenevat.viime viikonloppuna ajoin nivusvammasta huolimatta ja se oli iso virheliike.ajo kulki hyvin ,11+1 pistettä kertovat sen mutta hinta oli melko iso kun kilpailun jälkeen jouduin ottamaan kepit uudestaan käyttöön.nyt onneksi tuntuu taas paremmalta ja uskoisin ,että ensi viikonlopun kisa ei ole vaarassa, eikä myöskään tiistaina oleva liigakisa Kuusaalla.
viime kisa meni kuin unessa.Kaikki erät tuntuivat kestävän ikuisuuden kivun yltyessä joka kierroksella.Jostain kumman syystä vauhti oli kohdallaan,ajoin jälleen nopeimman aikani kotona ja startit tuntuivat lähtevän paremmin kuin pitkään aikaan.
Välillä tuntuu siltä, että minun pitäisi aina olla puolikuntoinen, sillä usein ajan parhaat kilpailuni juuri silloin.Ehkä silloin en ota mistään paineita,vain kilpailun läpivieminen on tavoitteena.ehkä se sopii minulle.
Täytyy yrittää ensi viikonloppuna ajatella samanlailla kuin viime lauantaina.
seuraava kisa 6.9 redcaria vastaan ja sitten onkin vuorossa kotimaista liigaa.todella mukava päästä kotiradalle pitkästä aikaa.
Toivon näkeväni teitä siellä sankoin joukoin.
-tero-



28.08.2008 klo 01:40:36 (EEST)

hello all!
now it´s time to tell something about last weekend.Like most of you know i fell over twice in Edinburgh.It has been terrible venue for me and this time didn´t make any difference.
Now I gated there little bit better than I normally do but still for example Andrew Tully passed me because i couldn´t keep optimal line.couple of point but big disappointing still.I couldn´t challenge home riders enough there.I need to learn that better otherwise it will become too big monster fo me.
My nightmare night ended up to Monklands Hospital.My last heat,gate four.Not enough space for four riders and fell over.Unfortunately my leg stuck to the bike and my groin strenghed.there isn´t any bone damage so i´m looking forward to be back on the bike allready next homemeeting.I have done lot of work to force recovery and groin feels better allready.
Looking forward to see u all from indide of tracks fence not outside like last weekend:)
cheers
-tero-






19.08.2008 klo 15:23:28 (EEST)

hi everyone!
I apologize that I have been busy(read lazy) and I haven´t written anything here.
Ok.It has been couple of meetings since when I wrote last time.I´m not gonna tell heat by heat from every meeting now otherwise this is going to be a book.
First I tell u about Finnish championship.Fifth place wasn´t what wanted.I can only blame myself.I scored two times zero in a main event and with 9pts I got gate four to semifinal.I took good gate but Tomi Reima and Kaj Laukkanen pushed me out on the first bend.I chased them all four laps but they are both so experienced that I couldn´t pass them.
Next day we had meeting in Rye House.For me it was like two separate meeting.in the beginning I couldn´t score and I tried too hard,finally I fell off.Then I found at last a form and I scored couple of points,totally 6pts.Actually i was happy my performance in heat 15.I passed Stefan Ekberg but he rounded me later but good heat anyway.
Next wednesday we had seasons high.We finally won away from home in Birmingham.I scored there 8+1 not a best meeting but definately not a worst one either.Only disappointing was there in the heat 15.Graig Watson had 15meters handicap and still he passed me quickly.But that´s speedway and most important thing was that we won.
Then I had two meetings which I want to forget as soon as possible.Individual in Edinburgh(2pts) and home meeting against edinburgh(2+1)
i don´t know why my riding can go so much up and down all the time.Especially I felt after homemeeting that I let team down because I scored so much under my average and we got only draw.But life isn´t all the time bed of roses and need to look forward and forget those meeting.
But it wasn´t big difference when we were in Sheffield,again low score.only 4pts.
But this meeting was weird.I rode there well but still only 4 points.I had there unlucky.before first heat spark plug died and I was excluded.then i score 1point.Next heat was good.I passed John Oliver and won a heat.Next one.WRONG call from referee.I gated to third and I was chasing Paul cooper and Andre Compton.I passed them and took a lead.third lap and third bend Paul Cooper cut back and I haven´t room to avoid hit his backwheel.I fell off and referee excluded me!!Last heat was hard.gate 4 and rain.After first bend I could´t see anything and without visibility is hard to pass anybody.I was really frustrated after meeting because I felt that made good job and when you look scoretable...4pts!
Last two homemeeting has been aswell up and down.Good point:I have got speed back,I lost almost two seconds at home after injury but now heattimes are back where those was two month ago.
bad thing is that I have got too much technical problem.Against Mildenhall I lost paid max when carb start to mess and last weekend Jawa engine start to lose power and we don´t even know yet what´s wrong in that engine.Luckily GM worked better and track was slick so GM was really fast at shielfield.
Next weekend will be busy.Friday we have meeting in edinburgh(I will score there my record now,I have feeling about that).saturday workington at home and monday away against them.
cheers
-Tero-



20.07.2008 klo 12:47:50 (EEST)

morjensta vaan.
kotivoittojen putki se vaan jatkuu!
Mutta missä oloissa,jo toinen viikko putkeen kun kilpailu alkaa myöhässä kun rataa yritetään tehdä ajettavaksi.
En tunnetusti nauti perunapellolla ajamisesta ja se näkyy tällä hetkellä hieman ajossani.Onneksi vierasjoukkueet eivät nauti sitäkään vähää ja pisteitä pystyy silti keräämään mukavasti.
ensimmäinen erä:Jason Layons vei startin ja meni menojaan.Seurasin Michalia koko erän kun radalla ei ollut kuin yksi ajolinja.1+1
toinen erä:Sain tapani mukaan huonon startin ja olinkin yllättäen viimeinen.Takasuoralla sain ulkoa puristettua ohi Jack Hargreavesista ja pari kierrosta myöhemmin Kyle Legault teki ison virheen valuen todella ulos ,joten minulla oli helppo mennä ohi.2+1
kolmas erä:Startista toiseksi Graig Watsonin jälkeen mutta Michal oli nopeampi kuin minä ja hän tuli ulkoa ohi ja annoin hänen mennä jahtaamaan Watsonia.Watson oli kuitenkin liian nopea meille molemmille ja hän voitti erän.1+1
neljäs erä:Todella helppo 5-1 voitto meille.Paul clewsin kanssa otimme jo startin suvereenisti nimiimme ja teimme suoran mittaisen keulan Birminghamin pariin.2+1
Kaiken kaikkiaan kilpailu oli melko tylsä katsojille.Ohituksia ei montaa nähty.Omaan suoritukseen en todellakaan ole tyytyväinen.Jostain syystä puristan edelleen sarvia vaikka pistetitä tuleekin mukavasti.Rentous puuttuu ajosta ja se ei ole nyt nautittavaa(ei katsojille eikä minulle).Mutta eteenpäin on katsottava ja uskon, että rentouskin kaivetaan takaisin vaikka väkisin.
Huomenna kisaamme Readingissa ja tiistaina Isle Of Wightissä.Sen jälkeen onkin vuorossa SM-kisat.Niissä olisi tarkoitus parantaa ainakin viimevuotista sijaa(16.)
Yritän kirjoitella keskiviikkona tänne raporttia etelän kiertueelta,siihen asti morjensta.
-Tero-



16.07.2008 klo 19:53:24 (EEST)

hi everybody!
Now it´s couple of meetings behind again.And I´m guite happy for my weekend.Althought track was tricky on saturday I enjoyed of speedway again and I got my selfconfidence back.
I expected that Rye house will give harder challenge for us but maybe track(wet) suited better for us.60-33 final result tells everything.
My own meeting started the worst way.I got stop on the second lap caused by spark plug.Unfortunately it´s my own fault because i forgot to cover spark plug with plastic even i knew that track will be wet.
Next one was much better.I followed scud and took 2+1.I took poor start like normally and need to pass rye house riders in the second bend.After that heat was guite easy.
third heat:Tai woffinden showed why he is highly rated.He took the start and straight away he was mile away.After one lap I realized that I don´t have chance to catch him up and I just scured 2pts.
Next two heats...From gate to flag.Nothing to tell.I think that Rye House was allready gave up little bit.
8+3 was ok score after guite poor meetings in scunthorpe and Kings Lynn.The best in that meeting was that I enjoyed and got smile back to my face.
Sunday we had away vwin in our mind but never happened even it was close.5 points defeat is not bad but still we didn´t get any points.
I had ok night there except clutch problem in my fourth heat which caused 15m penalty and 0 point.
First heat was ok.I lost that heat allready in first bend.Christian henry passed scud easily there but I need to change line and Henry went too far away and laps finished too early to catch him.
second heat was great.I took the gate!!!!And i managed to keep Josef franc behind me three and half laps until race was stopped and awarded.3p
third heat:With Paul Clews.I went little bit out in the first corner and I caused same time problem there for Paul.We both managed that situationin the corner but newcastle rider was allready gone and we just rode rest of heat in thesecond and third position.
Fourth heat:I told you allready what happened there.BIG disappointing
Fifth heat: I gated like normally..fouth in the first bend.I chased Franck two laps and then I found grip from outside of him and managed to pass him.1 point
Anyway this this meeting was much better than last one in newcastle and I was really satisfactied for GM engine and I would to thank Stuart that he gave me a chance to ride with that one.
Next week will be busy saturday homemeeting,monday and tuesday southern tour and then I will fly to ride Finnish champioship and back to Rye House in sunday morning.
See u in saturday.
-Tero-



16.07.2008 klo 19:04:42 (EEST)

morjensta pöytään.
Taas on yksi viikonloppu takana ja paremmalla mielellä kuin pitkään aikaan.
Lauantaina oli kotimatsi Rye Housea vastaan ja voitimme sen murskalukemin 60-33,Rye housen kuskit antautuivat jo ennen kisaa kun rata oli todella vetinen ja pehmeä.He keskittyivät enemmän valittamiseen kuin ajamiseen(lähinnä he yrittivät kisan perumista).
Kisa alkoi murheellisesti,heti ekassa erässä tuli stoppi kun tulppa sai vettä.Ikävä kyllä joudun ottamaan sen omaan piikkiini, kun unohdin laittaa tulpan päälle suojan.No,niitä joskus sattuu.
Seuraavasta erästä otin 2+1 pinnaa Scud Smithin perässä,ekassa päässä jouduin ohittamaan kaksi kaveria kun sain huonon startin mutta muuten helpot pisteet.Ainoastaan radan kunto tuotti hieman lisää jännitystä,välillä pureva ja välillä mentiin vesiliirtoa.
Sitten kohtasin Brittien suuren lupauksen Tai Woffindenin.Hän oli juuri niin kova kuin puhutaan,startista kärkeen ja karkuun.Jo yhden kierroksen jälkeen huomasin ettei ole mahdollisuutta ohitukseen ja varmistin kaksi pinnaa tästä erästä.
Kahdesta seuraavasta erästä ei jäänyt juuri kerrottavaa,Rye Housen kuskit olivat jo luovuttaneet ja otimme niistä helpot 5-1 voitot.
8+3 pinnaa tyydyttävät todella paljon muutaman vaikean viikon jälkeen.Kilpailun kuluessa sain itseluottamustakin takaisin ja aloin paikoitellen taas nauttia ajamisesta.
Sunnuntaina menimme Newcastleen vierasvoitto mielessä,kauaksi se ei jäänyt,5 pinnan häviö oli sieltä tuomisina.Ilman epäonnea olisimme luultavasti voittaneet.Adrian kaatui kärjestä,Michal samoten,minä sain 15m takamatkan helpossa erässä.
Muuten kilpailu sujui paremmin kuin odotin,GM toimi kuin unelma ja sillä oli helppo ajaa.Kiitos vaan sponsorille,joka antoi sen käyttööni.
Ekasta erästä sain 2p Christian Henryn jälkeen,hävisin erän jo ekassa päässä,jouduin väistämään omaa joukkuekaveria ja jäin Henrylle liikaa vaikka sainkin hänet kiinni,niin kierrokset loppuivat kesken.
Seuraava erä sujui suunnitelmien mukaan.Startista kärkeen ja sain pidettyä Josef Franckin takanani,parasta tässä on, että käyttämäni GM on Franckin entinen moottori.
Seuraava erä ei taas ollut juhlaa,Keskinkertainen startti ja Paul Clewsin kanssa emme saaneet Newcastelen kuskia kiinni.1+1
Sitten epäonni astui peliin.Juuri ennen starttia pyöräni kytkin hajosi ja jouduin lähtä vaihtamaan pyörää.No tietenkin 2min meni umpeen ja sain 15m takamatkan.Kaiken lisäksi jouduin erään Tony Atkinin pyörällä joka tuntui todella vieraalta,vierastin pyörää niin paljon etten saanut ohitettua ketään. 0p
Viimeisessä erässä jäin startista seisomaan ja jouduin tekemään täyden päivätyön yhden pisteen eteen,lopulta sain puristettua ulkokautta Franckin ohitse ja näin sain yhden pinnan plakkariin.
Newcastlen kisaan olen suht tyytyväinen koska 7+1 on paljon parempi kuin edellisen vierailun 1p.Lisäksi olin tyytyväinen GM moottoriin ja aion ajaa sillä lisää kisoja.
Ensi viikonloppuna on seuraava kisa ja sen jälkeen etelänkiertue maanantaina ja tiistaina,keskiviikkona lennän suomeen ajamaan SM-kisan.
-Tero-



16.07.2008 klo 19:04:21 (EEST)

morjensta pöytään.
Taas on yksi viikonloppu takana ja paremmalla mielellä kuin pitkään aikaan.
Lauantaina oli kotimatsi Rye Housea vastaan ja voitimme sen murskalukemin 60-33,Rye housen kuskit antautuivat jo ennen kisaa kun rata oli todella vetinen ja pehmeä.He keskittyivät enemmän valittamiseen kuin ajamiseen(lähinnä he yrittivät kisan perumista).
Kisa alkoi murheellisesti,heti ekassa erässä tuli stoppi kun tulppa sai vettä.Ikävä kyllä joudun ottamaan sen omaan piikkiini, kun unohdin laittaa tulpan päälle suojan.No,niitä joskus sattuu.
Seuraavasta erästä otin 2+1 pinnaa Scud Smithin perässä,ekassa päässä jouduin ohittamaan kaksi kaveria kun sain huonon startin mutta muuten helpot pisteet.Ainoastaan radan kunto tuotti hieman lisää jännitystä,välillä pureva ja välillä mentiin vesiliirtoa.
Sitten kohtasin Brittien suuren lupauksen Tai Woffindenin.Hän oli juuri niin kova kuin puhutaan,startista kärkeen ja karkuun.Jo yhden kierroksen jälkeen huomasin ettei ole mahdollisuutta ohitukseen ja varmistin kaksi pinnaa tästä erästä.
Kahdesta seuraavasta erästä ei jäänyt juuri kerrottavaa,Rye Housen kuskit olivat jo luovuttaneet ja otimme niistä helpot 5-1 voitot.
8+3 pinnaa tyydyttävät todella paljon muutaman vaikean viikon jälkeen.Kilpailun kuluessa sain itseluottamustakin takaisin ja aloin paikoitellen taas nauttia ajamisesta.
Sunnuntaina menimme Newcastleen vierasvoitto mielessä,kauaksi se ei jäänyt,5 pinnan häviö oli sieltä tuomisina.Ilman epäonnea olisimme luultavasti voittaneet.Adrian kaatui kärjestä,Michal samoten,minä sain 15m takamatkan helpossa erässä.
Muuten kilpailu sujui paremmin kuin odotin,GM toimi kuin unelma ja sillä oli helppo ajaa.Kiitos vaan sponsorille,joka antoi sen käyttööni.
Ekasta erästä sain 2p Christian Henryn jälkeen,hävisin erän jo ekassa päässä,jouduin väistämään omaa joukkuekaveria ja jäin Henrylle liikaa vaikka sainkin hänet kiinni,niin kierrokset loppuivat kesken.
Seuraava erä sujui suunnitelmien mukaan.Startista kärkeen ja sain pidettyä Josef Franckin takanani,parasta tässä on, että käyttämäni GM on Franckin entinen moottori.
Seuraava erä ei taas ollut juhlaa,Keskinkertainen startti ja Paul Clewsin kanssa emme saaneet Newcastelen kuskia kiinni.1+1
Sitten epäonni astui peliin.Juuri ennen starttia pyöräni kytkin hajosi ja jouduin lähtä vaihtamaan pyörää.No tietenkin 2min meni umpeen ja sain 15m takamatkan.Kaiken lisäksi jouduin erään Tony Atkinin pyörällä joka tuntui todella vieraalta,vierastin pyörää niin paljon etten saanut ohitettua ketään. 0p
Viimeisessä erässä jäin startista seisomaan ja jouduin tekemään täyden päivätyön yhden pisteen eteen,lopulta sain puristettua ulkokautta Franckin ohitse ja näin sain yhden pinnan plakkariin.
Newcastlen kisaan olen suht tyytyväinen koska 7+1 on paljon parempi kuin edellisen vierailun 1p.Lisäksi olin tyytyväinen GM moottoriin ja aion ajaa sillä lisää kisoja.
Ensi viikonloppuna on seuraava kisa ja sen jälkeen etelänkiertue maanantaina ja tiistaina,keskiviikkona lennän suomeen ajamaan SM-kisan.
-Tero-



11.07.2008 klo 03:20:09 (EEST)

HI ALL!
It has been long time since i wrote here something but better later than never.
I have had couple of weeks now guite free calendar.only 3 meeting in a last 3 weeks.
two of those three have been been here and one was in Slovenia(world cup qualification)
Both league meetings has been really unsuccesfull for me.2pts in Kings Lynn and 5pts in Scunthorpe.At the moment for some reason I try too hard especially at away meetings and then you can´t score well.
Best is that I know where the failure is.It´s in my head.Hopefully next homemeeting repair my head and i will be in the form where i was before injury.
That world cup meeting was worst meeting in this season.I haven´t had unlucky so much so far and offcourse when I have meeting like that i have bike problem.problem started allready in a practise.clutch slided and we didn´t find any failure so I started with that bike(wrong decision)one start and clutch wasn´t ok. Then next heat..Spark plug died to the tape.
Last heat 2 point didn´t save my day.I got only 4 points from whole meeting, it´s big disappointing when you travel 2000km to meeting.
Ok.Now I stop to blame and start to focus next homemeeting against Rye House.
See u saturday
-Tero-



11.07.2008 klo 02:57:53 (EEST)

morjensta.
on taas vierähtänyt tovi kun olen tänne tunnelmia kirjoitellut mutta parempi myöhään ku ei milloinkaan.
muutamat viime viikot ovatkin olleet aika hiljaisia kisarintamalla,vain kolme kisaa viimeisen kolmen viikon aikana.
Kaksi niistä on ollut saarilla ja niistä ei ole jäänyt paljon käteen.Kings Lynn 2p ja Scunthorpe 5p.
Jostain syystä vieraskisoissa on ollut aivan liikaa yritystä ja se näkyy pisteissä negatiivisesti.ehkä huomisen kotikisa aukaisee takalukon ja pääsen taas vireeseen ,jossa olin ilman loukkaantumista.Se hyvä puoli tilanteessa on , että tiedän mistä kenkä puristaa.Täytyy vaan yrittää jälleen nauttia ajamisesta eikä yrittää tuplanumeroita joka kisasta.
Kolmas kisa olikin Slovenian World cup karsinta.Sinne kasantuikin koko kauden ongelmat,niitä kun ei ole liiemmälti ollut.Tietysti ne tulevat kisassa joka on kauden tärkeimpiä.
Heti aamulla ongelmat alkoivat kun kytkin luisti eikä ongelmaan löytynyt kunnollista ratkaisua,luulin löytäneeni sen ja ensimmäiset erät ajoin sillä,huonolla menestyksellä.Sitten vielä startissa tulppa pimeni ja samalla synkkeni minun mieleni.Lopulta vaihdoin pyörää mutta viimeisen erän kaksi pinnaa olivat melko laiha lohtu kisaan johon matkustat 2000km.4p ovat kuitenkin puolet enemmän kuin viime vuonna, joten ehkä jo ensi vuonna saan world cup karsinnassa jotain aikaiseksi.
Mutta nyt Berwick vaikenee,mutta vain hetkeksi.Kirjoittelen viikonlopun kisoista alkuviikosta,siihen asti moro.
-Tero-



17.06.2008 klo 01:07:53 (EEST)

HI again.
I Have kept my "summerholiday" now and I´m full of energy again.Luckily I wasn´t long away and rest of team did great job during my injury time.
To be honest it was guite nice to be in Finland because there was great weather all the time.I must say that attleast there was much warmer than here =)
I did my comeback against Reading and I thought that they will be really tough opponent but result 61-32 tells more than thousand words.
I was really nervous before race because three weeks off the bikes is guite long time and I scared that I have lost my speed but luckily I was wrong.
In my first heat I miss the gate badly.I lifted too much and after first corner i was third.Then happened something strange.It felt that i put second gear on and I passed Östergaard and Makowsky from inside.I can´t still realize how I got so good grip on the straight but somehow it happened.After that I just rode so fast as bike went.And result was that I won Ulrich Östergaard.I think that many of you saw how glad I was.
Next heat wasn´t succees.I passed Mark Lemon on a backstraight but when I arrived to a third bend,bike just slipped and I felt.Luckily all riders avoid collision and I didn´t hurt myself.ok...Maybe little bit selfconfidence suffered but not much.
In the third heat ribs started to feel again and I was too carefull all the time.Offcourse I lost speed when I wasn´t aggressive enough.Mark Lemon did good in the same time and I hadn´t chance to catch him.anyway 2pts
To the last heat we changed bike setup because when I hit a dirt injury reminded every time.So we tried to do bike smoothier and it worked.
We took first and second place from the gate with Paul.We kept 5-1 easily against Reading pair.
I should be satisfied to the meeting.8pts from comeback meeting is not bad I think.Next weekend I will be 100% fit and I´m looking forward to meet Redcar.
cheers
-Tero-



17.06.2008 klo 00:37:41 (EEST)

morjensta vaan taas pitkästä aikaa
Nyt on vietetty sitten kesälomaa oikein urakalla.Tulipa katseltua muutamia suomalaisia speedway matseja ja muutenkin oli mukava olla Suomessa kun kelit olivat kesäiset toisin kun täällä Englannissa.Kylmä täällä on edelleen,enää ei onneksi ihan joka päivä sada vettä.
Nyt asiaan.
Eli viime lauantaina tein paluun radoille kolmen viikon tauon jälkeen.Vastaan asettui Reading,jonka piti olla todellinen mittari meille.muun muassa Premier-liigan pistepörssin johtaja Ulrich Östergaard ajelee siellä.Mutta kuinkas kävikään.Reading oli täysin vastaantulija.61-32 numerot kertovat kaiken tarpeellisen.
Kisa lähti käyntiin pienellä hermostuneisuudella.Kolmen viikon ajotauko ja loukkaatuminen ei tee kenenkään itseluottamukselle hyvää.Ja vastaan heti Östergaard.Startissa pyörä nousi hieman pystyyn ja takasuoralle tulin kolmentena.Sitten tapahtui jotain outoa,tuntui kuin olisin laittanut kakkosvaihteen silmään ja suoralla tulin ohi Makovskista ja Östegaardista heittämällä.Ihmettelen vieläkin miten tein sen mutta tulos on tärkein.Ohituksen jälkeen ajoin karkuun minkä ehdin ja pidin Östergaardin takanani.3p!Itseluottamukselle se teki nannaa, koska huomasin ettei vauhti ole kadonnut mihinkään.
Seuraavassa erässä startti lähti ok ,mutta ekassa päässä tein pienen virheen ja jäin vähän pussiin.No sain kuitenkin hyvän vauhdin suoralla ja menin Readingin kuskien välistä ohi kärkeen, mutta sitten kurviin mennessä en löytänytkään pitoa ja rupesin kyntämään maata perseelläni.Onneksi kukaan ei ajanut päälle ja enkä satuttanut itseäni.
Seuraava erä oli vähän hakemista ja varovaista ajoa.Radalla oli todella pureva valli ja kun osuin siihen niin kylkeen sattui hieman joten varoin liikaa ja menetin tietenkin vauhtia samalla.Kuitenkin sain startista kakkospaikan ja pidin sen ,mutta Mark Lemon meni kärjessä menojaan.
Viimeiseen erään vaihdoimme vähän säätöjä, jotta pystyisin ajamaan paremmin ja se toimikin.Paul Clewsin kanssa otimme startin nimiimme ja ajoimme pariajoa niin ettei Readingin parilla ollut asiaa väliimme.3p
Kokonaisuutena kisa meni hyvin huomioon ottaen tauon.Yksi kaatuminen tietenkin harmittaa mutta niitä joskus käy ja peilistä taitaa löytyä syyllinen siihen.Tyytyväinen pitää kuitenkin olla koska kylki kesti ja ensi lauantaina uskon sen olevan jo täysin kunnossa.
Siihen asti morjens.
-Tero-



28.05.2008 klo 17:04:36 (EEST)

Hi all!
Like everyone knows,last meeting wasn´t succees for me.
I started straight away with stop.Spark plug died straight after start so i hadn´t chance to do anything.
Next one was much better.We took gate with Paul and lead easily from gate to flag.actually I think that I made my fastest time in Shielfield ever but anyway riding felt better than ever.
Next one caused me much of harm.We led with Tomas three rounds until primary chains just snapped off without any warning.So I tried to fly but I must practise landing(hehe).I hurt my ribs and chest.
Now I´m on the way to Finland to see doctor there.I will let you know when I know how long it take to recover.Hopefully I´m fit to ride in two weeks but now I must only wait and see what happen.
cheers
-Tero-



28.05.2008 klo 16:54:35 (EEST)

moro vaan!
Kuten jo melko moni tietääkin,viimeinen kisa ei mennyt ihan tuubiin.
Päivästä ei puuttunut draamaa.Heti ensimmäisessä erässä startissa tulppa pimeni ja heti kärkeen keskeytys.
Seuraavasta erästä otin startin ja uuden kuskin,Paul Clewsin seuratessa otimme 5-1 johdon.
Scunthorpen parilla ei tässä erässä ollut asiaa vauhtiimme ja itse asiassa tein nopeimman aikani Shielfieldissä.
No siihen loppuikin sitten hyvät uutiset.
seuraava erä aiheuttikin sitten minulle aikaisen kesäloman(toivottavasti ei pitkää).Johdimme Tomas Topinkan kanssa erää kolme kierrosta, kunnes kolmannella kierroksella etuketjut katkesivat varoittamatta kurvissa.Lähdin sarvien yli kuin paraskin teräsmies mutta laskeutuminen ei ollut kovin pehmeä.
Nyt olen tulossa suomeen tapaamaan lääkäriä ja kirjoitan tänne heti kun tiedän vammojen paranemis ajat.Toivon todella, että kahden viikon päästä olen pyörän selässä, koska ajo ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä kuin se nyt tuntuu,en halua menettää "tatsia".
Palaan asiaan kun tiedän enemmän.
-Tero-



19.05.2008 klo 14:00:20 (EEST)

HI ALL!
Last friday was hard day to us.One of longest away match trip and we lost heavily.
I can´t realize how Somerset can be so good there.It felt that they must have attleast 750cc engine because they were so fast in their home venue.Only Adrian was about in the same level with Somerset but all other riders were far behind,Including me!
I think my mechanic was best member of my team on friday.John did his work like always,perfectly.
But I was´t best form,I really don´t know why.
I scored from first heat 2pts but then i lost that form and next three 1,1,0.In my last I fought against Matthias Kröger about second place but then he got stop.I had easy job to collect 2pts.
After meeting I have tried to analyze what went wrong.I thing it was many small things what I made wrong.First I choce my slicktrack bike and maybe that was little bit weak to somerset.When you don´t feel comfortable on your bike,you can´t even score well.Maybe that happened there but anyway that was first time there and next year I will show there that i`m not so weak rider what it seemed last friday.
Now it´s one week break and i start to prepare next home meeting.Scunthorpe will appear to Shielfield and we must start to collect points again.
see u on saturday
-Tero-



19.05.2008 klo 13:40:32 (EEST)

Morjensta vaan
Viime perjantaina kävimme yhden pisimmistä, 1500km, (ja kovimmista) vierasmatseista.Sarjakärki Somerset ei antanut meille paljon armoa ja hävisimme matsin murskalukemin.Ja kaiken lisäksi menetimme yhden yönkin siinä.Tulimme kotiin puoli 6 aamulla.
Jostain syystä en löytänyt oikeita säätöjä ja kun pyörä ei mielestäni tuntunut hyvältä, en ehkä ajanut myöskään tarpeeksi agressiivisesti.
Ekassa erässä ajo kulki vielä kohtalaisesti ja otin 2p.Ohitin siinä ulkokautta Brent Wernerin ja sain kuin sainkin pidettyä hänet takanani.
Seuraavista eristä ei jäänyt paljon kertomista.Muutaman kerran otin startin nimiini, mutta Somersetin jätkät tulivat kahta puolta ohi.En käsitä kuinka he olivat niin paljon meitä parempia ja nopeampia.Jos ajoi sisärataa niin ne ohittivat ulkoa ja jos me ulos niin sisältä,mitä siinä sitten pystyi tekemään?
Viimeisestä erästä sain taas kaksi pinnaa.Taistelin siinä Mathias Krögerin kanssa kakkospaikasta ja häneltä katkesivat etuketjut niin sain lopulta pisteet helposti,mutta siinäkin erässä kärki meni niin kovaa ettei siihen ollut asiaa.
erät:2,1,1,0,2
Mutta nyt pitää mennä taas eteenpäin ja onneksi Somersetiin ei tarvitse heti mennä uudestaan.Nyt ruvetaan latautumaan seuraavaan kotimatsiin Scunthorpea vastaan.Pitäisi taas palata voittojen tielle jos meinaa pysyä sarjataulukossa kärjen mukana.Ensi lauantaihin see u.
-Tero-



12.05.2008 klo 14:07:49 (EEST)

Hi all!
It has happened much since i wrote last time.
I have done my debut in Danish Super-league and I have seen accident what you don´t ever want to see in speedway.
I will tell you first about my trip to Denmark.It was guite hard journey for me.I was there alone and i drove a van almost 2000 miles.
But race was ok.I scored there 7+1 and I was satisfactied.It was topteam against us and we lost only by 10pts.When it was two heats left,we were only 2pts down.But they won both heat 5-1. Their heatleaders was better than our.That was reason why we lost.
Last saturday was Black to whole speedwayworld.Two injured spectators is too much.I hope speedy recovery for both victims and offcourse for Paul too.I Don´t know Scuds situation but hopefully he is ok.
Yesterday I rode my First guest meeting for IOW.
Seemingly Glasgow track suit for me because i have scored there well both time when i have been there.
First heat was from tape to flag and I took 2 pts.Good start for meeting.
Second was worse.After second bend I was second and tried to keep Carl Stonehewer behind me.But then it happened...I made small mistake and drifted out and offcourse Stoney use that space straightaway.Only 1pt.
Third was better again.I passed Robert Kziesak on the second bend and I took the lead.rest of heat I just tried to keep my own lines and I made it.I won that heat before Robert.
Fourth and fifth were similar heats.From tape to flag.2pts from both heats for me.it was couple of re-runs in the fifth heat because Lee Dicken fell and he was really angry to me.I don´t know why??Ross brady lead me outside and i had´t chance to avoid to hit Lee.But we shake hands after meeting and everything was ok again.
Into heat 15 i chose gate 4.Start was awesome,I took a lead and kept it 3 laps.Then I was really stupid!I tried to secure lead and i turned little bit earlier into the corner.But corner was so slick that i drifted out and Stoney passed me again!!!I was angry to myself.I should be so experienced allready that i don´t do mistakes like that.
But anyway.It was good meeting,12pts i can´t be disappointed.
Next meeting is on friday in Somerset.
See u
-Tero-



12.05.2008 klo 13:34:43 (EEST)

morjensta
tässä onkin ehtinyt tapahtua paljon sitten viimeisen raportin.
Viikko sitten lauantaina ajoimme kotimatsin Kings Lynniä vastaan.Siitä kisasta jäi hieman hapan maku suuhun kun jäimme tasapeliin kotona.Ilahduttavaa siinä kisassa oli erä Tomas Topinkaa vastaan.Olin ainoa kuski,joka sai häneltä vietyä pisteen.Toisaalta minulle myös tarjottiin ratkaisun avaimia erässä 14 mutta jäin siinä toiseksi vaikka olin huomattavasti vastustajaa nopeampi,hävisin lopulta noin puoli metriä.no saldo oli kuitenkin melko mukava 13+1 pistettä.
Seuraavana päivänä sain soiton Tanskasta ja he pyysivät minua ajamaan Tanskan Super-liigaa grinstedin joukkueeseen.Kokemus oli todella mukava,vaikkakin jouduin viikon aikana ajelemaan autoa melkein 3000km!
Vastustaja oli tanskassa melko kova.Jesper B.Monberg(Jensen),Morten Risager,Kenneth Hansen.Kuitenkin sain raavittua kasaan 7+1 pistettä ja olin melko tyytyväinen.Varsinkin viimeinen erä oli hyvä ,vaikka siitä en saanut kuin yhden pinnan,ajoimme todella kovaa kilpailua Hansenin kanssa kakkospaikasta koko erän ajan.Rata tanskassa oli melko huonossa kunnossa,kisa alkoikin vähän myöhässä kun odoteltiin ,että rata kuivaisi ajettavaan kuntoon.Kelit Tanskassa olivat mahtavat ja tuntui vähän haikealta jättää tanska ja tulla takaisin tänne sateeseen ja tuuleen.
Viime lauantaista ei jäänyt paljon kertomista.Kisat keskeyttettiin 6 erän jälkeen , kun tapahtui sellaísta mitä kukaan ei haluaisi nähdä.Ekan pään kolarissa pyörät lensivät aidan läpi ja kaksi katsojaa loukkaantui.Luonnollisesti kisat keskeytettiin saman tien,ja uusinta päivästä ei ole vielä tietoa.
Eilen ajoin ensimmäisen kisani lainakuskina.Isle Of Wight tarvitsi kuskia Glasgowhon, koska Paul Fry mursi nilkkansa edellä mainitussa kolarissa.
Glasgown rata tuntuu sopivan minulle todella hyvin,koska jälleen ajoin siellä hyvät pisteet.Kokeilin siellä uusia kytkinlevyjä ja nyt vihdoin kytkin on juuri sellainen kun sen haluan olevan.
Ekasta erästä sain kaksi pistettä,erä oli täysin startista maaliin erä.
Toisessa erässä olin pari kierrosta toisena kunnes valuin hieman ulos ja Carl stonehewer pääsi yllättämään sisäpuolelta.1p
Seuraavassa erässä starttasin toiseksi,mutta ekan pään ulostulossa sain hyvän pidon ja pääsin kärkeen.Loppuerän pitelin Robert Kziesakia takanani ja onnistuinkin siinä.3p
Kaksi seuraavaa erää olivat melko tylsiä startista maaliin eriä,molemmista kaksi pinnaa.
Pääsin erään 15 ja starttasin nelosradalta.Startti lähti kuin unelma ja otin kärkipaikan.Kolme kierrosta olin kärjessä,kunnes tein pienen virheen.Ajattelin varmistaa ettei Stonehewer pääse ajamaan alleni kun hän sitä yritti koko erän ajan,mutta samalla liuún hieman ulos ja taas Stoney tuli ohi!Ja taas pääsi katsomaan peiliin kuka oli syypää virheeseen!toivottavasti joskus luotan itseeni niin paljon, että luotan vauhtini riittävän koko erän ajan koviakin kuskeja vastaan.
No päivän saldo oli kuitenkin mukava, 12p
Seuraava kisa on pe Somersetissa ja se on kärkikamppailu Premier-liigassa.Siihen asti moro
-Tero-



05.05.2008 klo 09:42:36 (EEST)




03.05.2008 klo 00:20:46 (EEST)

Hi again
I have got positive feedback from my first reports so i will keep on going to write these.
We had yesterday meeting in Redcar.And what a hashling again!Benny missed a meeting because Calais tunnel was closed and he hadn´t time to take a ferry.Gary Beaton took his place but number 5 racejacket was little bit too much for him yet,i think.
My own race started very poorly.In my first heat i took a doublestart and offcourse i missed gate badly.I tried to pass Arlo Bugeja from inside and outside but all tries was worthless.I was upset after that heat!Reserveheat,and I score 1point,unforgiveable!
next heat was much better from me.I made a gate and lead the heat until Ty Proctor flyed over me!I think that I tried to cover inside too much and I lost my speed when I did that.but anyway I took 2pts
Next heat...quite boring heat, Gary Havelock took the start and lead whole heat and I had no chance to chase him.I realized,I can´t take 3pts so I just secured my 2pts.
next was boring aswell.from gate to flag.Track was so slick that it was almost impossible to pass there.(attleast to us,Ty proctor showed in heat 15 that´s possible to pass when rounded michal)
Next one was delighting to Berwick fans.we took with michal 5-1 to Bandits.This heat was also from gate to flag.It helped us a lot when Gary H. got stop in this heat.But still it´s very nice to take 5-1 especially in away meeting.
In to heat 12 Michal got black and white colour so when he settled down to second place ,i just secured to third place after Michal.
In to heat 14 I got new side of tyre and what a difference between past heat!!I took with Adam 5-1 position from the gate but Adam drifted out in the second corner and got passed.Then I tried only secure first place and it wasn´t so hard because my bike was awsome.(thanks for my mechanics).
Final result was 13+2 what best score to me so far.Tomorrow Kings Lynn is coming to our guest so let´s see what happen.Hopefully Benny finally do his debut tomorrow because we really need his points.
See u tomorrow in Shielfield park.
-Tero-



02.05.2008 klo 23:48:04 (EEST)

terve vaan ja hyvää vappua vaikka se taisikin jo mennä ohi eilen.
No minun vappuni sujui ajamisen merkeissä ja hyvin sujuikin.
Sain kasaan eilen 13+2 pistettä Redcaria vastaan ja vielä vierasradalla!
Kilpailuni alkoi heikosti,reservierästä vain 1p. No siihen oli kyllä syykin.Tuomari piti ritsoja alhaalla todella pitkään, tuskastuin, päästin hieman kytkintä ja jouduin vetämään pyörää taaksepäin ja samalla tietenkin myöhästyin startista pahasti.Yritin päästä ohi Redcarin reserveistä joka puolelta ja olin todella vihainen erän jälkeen,koska startti oli täysin oma mokani.
Siitä ehkä sisuuntuneena seuraavassa erässä otin kärkipaikan startista mutta kolmannella kierroksella Ty Proctor pääsi yllättämään ulkokautta.Ehkä pidin liiankin tiukasti sisärataa kiinni.2p jäi kuitenkin plakkariin.
Seuraavassa erässä kohtasin entisen maailmanmestarin Gary Havelockin.Startista pääsin toiseksi ja pidin paikkani.Garyn tavoittamiseen eivät eväät vielä riittäneet tässä erässä.
Seuraavasta erästä tuli taas 2p,ajelimme erän kuin köyhän talon porsaat,todella tylsä erä.
Seuraavasta erästä otimme Michalin kanssa sitten ensimmäisen 5-1 voiton Berwickille.Startista kärkeen(takana muuan Gary Havelock) pidimme kärkipaikan loppuun asti,tosin Gary joutui keskeyttämään konerikon takia,joten emme edes joutuneet kovin lujille.
toiseksi viimeiseen erään Michal pantiin jokeriksi ja hän korjasi siitä kaksi pinnaa ja minä seurailin häntä ja pidin vain paikkani kolmantena,eli 1+1p
Viimeiseen erään sain alle uuden renkaan ja mikä pito siinä oli!Startista ammuttuna ekaan päähän ja loppuerän annoin vain pyörän mennä ja tulos:3p.
Joukkueelle tulos oli jälleen pettymys.Hävisimme 10 pisteellä mutta huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.Kings Lynn tulee huomenna vieraaksemme ja Bennykin tekee lopulta debyytin,hän nimittäin missasi eilisen kisan ,kun Ranska-Englanti tunneli suljettiin tulipalon vuoksi.
Huomiseen.
-Tero-



01.05.2008 klo 02:11:54 (EEST)

Hi again!
Now it´s time to start to write my thoughts about couple of last meetings.
First i´m going to tell you something from KO-meeting against Edinburgh.This gonna be short story because whole meeting was a disaster for me and a whole team.
In my first heat start start really poorly.I gates as usual(very poor) and i got much of dirt to spark plug cup and engine just stopped.So result from a first heat was nothing!
Then to second i changed bike and I scored 2pts quite easily and i thought that maybe this meeting will still turn...but that was wrong thought.
Next two heat was nightmare for me.Bike was absolutely too strong and I didn´t got any grip.So I skated far behind from other riders couple of heats.
To my last heat I changed bike again because my mechanic said to me:You can´t lose anything,just give a shot with other bike.
Last heat was "little bit" different kind.I gated well and I took lead from the tapes.Adam followed me and we took 5-1.Bike felt fantastic and I feel shame because I rode with that one only my last heat.But that´s speedway and sometimes you make wrong desicion.
Next day we met Edinburgh again and it wasn´t great meeting either for us.We lost at HOME....and clearly!!Okey,we had only 5 rider who scored and Henning didn´t had his best day(3pts).So it isn´t so bad to take 38 points with 4 rider.
I was satisfactied almost my all heats.I was really angry after my 5th heat because I scored 0pts and I really hate to be last but every time someone should be the last one...but still it´s not nice when you are the last one.
My highest moment of that night was heat number 14.Tomas H.Jonasson is highly rated in Sweden and I beat him!And ofcourse it´s delighting to celebrate heat victory on front of home audience.
I got also "most impressive rider" award(second time allready!) so i think that I haven´t tried my best for nothing.
Tomorrow we have meeting against Redcar and i heard that Benny Johansson will do his debyt also tomorrow.Hope we do well in Redcar and can take 3 points more to our belt.Let´s see what happen tomorrow.cheers
-Tero-
ps.please give me some feedback if you want to read these reports also in a future.



30.04.2008 klo 13:00:19 (EEST)

HEI
26.4 Ajoimme toisen osan cupista ja tukkaan tuli.
No se oli lähestulkooon jo tiedossa ennen kisaa.Adrian oli Saksassa EM-karsinnassa ja Guglielmo mursi solisluunsa edellisenä päivänä.Joten korvasimme Adrianin eriä porukalla mutta Ginon korvasi nuori lainakuski ,joka oli tulossa vain harjoittelemaan!Siinä lähtökohdat.
No olin tulessa hetitoisessa erässä.Otimme Adamin kanssa 5-1 johdon ja yritin vain suojata adamin selustaa,koska takana Andrew Tully yritti ohi molemmilta puolilta.Onnistuin kuitenkin pitämään raot kiinni ja saimme 5-1 voiton.
Seuraavasta erästä sain 1+1 ilman suurta dramatiikkaa,Magosi oli edelläni enkä sitten suuremmin halunnut häiritä hänen taisteluaan kärkipaikasta.
Kolmanteen erään sain parikseni Michalin ja eka startti yritys uusittiin kun William Lawson "hieman" aavisti.Hän oli noin viisi metriä muiden edellä 10m jälkeen.
No uusinta meni niinkuin pitikin.Michal otti piikkipaikan suoraan startista ja minä tulin ulkokautta takasuoralle hänen rinnalleen.Loppuerä menikin yrittäessä pitää Lawson takana.Hän nimittäin todellakin yritti tulla ohi siinä kuitenkaan onnistumatta,eli 5-1 meille
Seuraava erä oli meiltä heikko,Magosi oli kolmantena ja minä missasin startin ja jäin viimeiseksi.Kierroksen jälkeen kuitenkin huomasin ,että olen Norbertia huomattavasti nopeampi.No ohitin hänet aitaa avuksi käyttäen ja aloin jahdata edinburghin kaksikkoa, mutta matka loppui kesken,vaikka pääsinkin jo iskuetäisyydelle.eli 1p
Seuraavasta erästä ei jäänyt paljon kerrottavaa.Starttasin ulkoa ja luulin että pääsen kiertämään koko nipun mutta sitten Ryan Fisher tuli jostain eteen,ja jouduin sulkemaan kaasun keskellä kurvia!No kyllähän sen tietää,että mitä siitä seuraa.Koko loppuerästä en saanut parasta irti ja 0p.
Viimeiseen erään muutin vähän pyörän mittaa,jotta startissa ei olisi niin paljon pitoa.No startti lähtikin loistavasti,suoraan kärkeen ja ajokin kulki jälleen.Voitin erässä Ruotsin Tomas H.Jonassonin eikä hän edes päässyt kovin lähelle.
Ehkä joku muukin huomasi että päivä ei ollut aivan huono , koska sain jälleen kisan vaikuttavin kuski palkinnon.
Joukkueena olimme kyllä heikkoja,käytännössä 4 kuskia ajoi pisteet(henning 3p), neljältä kuskilta 38 pistettä ei ole paha,mutta kyllä voittoon tarvitaan seitsemän kuskin panos.
Tässä viikolla onkin tullut sitten sekä positiivisia ,että negatiivisia uutisia.Negatiivisiin kuuluu,että meiltä peruttiin kolme kisaa ,jotka oli tarkoitus ajaa su,ma ja ti.Positiivinen uutinen on ,että vanha tuttu liittyi joukkueeseen.Benny Johansson ,joka on minulle vanha tuttu suomesta ja muutenkin mukava kaveri.Toivotaan hänelle hyvää debyyttiä torstaina viersmatsissa REDCARISSA.
siihen asti Berwick vaikenee.
-Tero-



30.04.2008 klo 12:25:07 (EEST)

morjensta vaan.
taas on melkein viikko päässyt vierähtämään viimeisestä raportista mutta kirjoittelenpa nyt vähän viime viikonlopusta.
25.4 Knock-out cup.Edinburghissa satoi taas vettä niinkuin tavallisestikin ja rata oli luonnollisesti todella vetinen.
No heti ekassa erässä sainkin kokea veden vaikutukset.Käänsimme ekaan päähän ja joko omasta etupyörästä/kaverin takapyörästä, tuli niin paljon vetistä kuraa tulpan päälle, että pyörä teki stopin siihen paikkaan.Seuraavaan erään otin varapyörän ja sainkin siitä kaksi pistettä mutta olisi pitänyt kyllä tajuta vaihtaa takaisin ykköspyörään silti.Nyt otin seuraavista eristä puhtaat nollat enkä ollut oikein edes iskuetäisyydellä.Ihmettelin vain kun pyörä ei tunnu oikein hyvältä ja se tahtoo vaan kääntyä poikittain kurvissa.No mekaanikko sanoi minulle ennen viimeistä erää,että kokeileppa kuitenkin tuota toista pyörää,koska mitään et voi enää hävitä.
Se olikin oikea kokeilu.Startista pyörä suorastaan loikkasi ekaan kurviin ja sitä oli todella helppo viedä.Adamin otettua 2+1 tästä erästä pääsimme juhlimaan 5-1 voittoa.
Kokonaisuudessaan kisa olisi saanut jäädä meiltä ajamatta."Gino" loukkasi uudelleen solisluunsa ja lähti sunnuntai aamuna Italiaan.Ja hävisimme 16:lla pisteellä,samalla käytännössä menetimme mahdollisuudet jatkoon cupissa.
-TERO-



25.04.2008 klo 01:19:35 (EEST)

hey all!
I will start to write my racereports also in English now.
So, hopefully everybody will understand my english,i`m still learning on it. And I`m really looking forward that somebody write to my guestbook if you are happy to read these(or not).
OK,first I will tell little bit of week.I got to know today that I can`t get any debit card here in England.So I think that I`m gonna face some problem during the season because I can´t pay any flights and things like that.Anyway I think that things will be sorted out.Otherwise I have enjoyed to be here and since when I changed my clutch springs,every match has been ok.(except Karl Friar Memorial,absolutely too cold to ride speedway).
Tomorrow we are going to meet Edinburgh at Armadale.I`m waiting much of that meeting.I scored last time there only 2+1 but now I know set-ups for Armadale so I think that I could score well there.And offcourse we have to race there well that we will win aggregate points in Knockout cup.But now I will fall asleep and start to focus tomorrow meeting.
Cheers
-Tero-



21.04.2008 klo 20:54:39 (EEST)

terve taas.
tässä pääsikin vierähtämään vähän turhan pitkä aika viimeisestä jutustani.Olin viime viikon Suomessa ja hommia oli niin paljon etten edes ehtinyt kaikkea tehdä mitä oli tarkoitus.Mutta joka tapauksessa oli todella mukava päästä käymään kotona ja viettää syntymäpäivät Suomessa.
Mutta nyt asiaan.Pari viikkoa sitten ajoimme Newportia vastaan kotikisan ja se meni juuri niin kuin pitikin.Voitimme sen matsin murskalukemin.omakaan pistesaalis ei ollut hassumpi.12+2 on oma ennätykseni täällä.Rata oli kyllä huikeassa kunnossa,linkkuun ei pyörää saanut kirveelläkään.Oikeastaan radan takia menetin muutaman pisteen kun kahdessa ensimmäisessä erässä olin turhankin varovainen.Sitten päätin ruveta ajamaan ja erät sen jälkeen:3,2+1,2+1,2.Tuollaisen kisan jälkeen oli mukava pakata moottori reppuun ja suunnistaa kohti lentokenttää ja kotia Suomessa.
Viime lauantaina oli meillä sitten ensimmäinen todellinen mittari.Sheffieldiä on veikattu Premierin voittajaksi ja he ovat aloittaneet kauden juuri niin kuin odotettiin.Mutta meillä olikin mielessä katkaista heidän voittokulkunsa ja sen myöskin teimme!!
Koko kisa oli melko kiihkeä eikä siihen ainakaan auttaneet ylilyönnit radalla.En ole koskaan nähnyt niin törkeää temppua ,kuin mitä Ricky Ashworth teki.maalin jälkeen takasuoralla hän ajoi Michal Makovskyn päälle ja kaatoi hänet!!täydellinen idiootti,toivon mukaan Ricky saisi jotain lisärangaistuksia tempustaan.
Oma kisa meni melko lailla suunnitelman mukaan. Ekassa erässä otin Adamin kanssa johdon startista mutta adamin moottori hajosi toisella kierroksella.No minulle jäi sitten tehtäväksi ottaa erävoitto ja se tuli yllättävän helposti,ehkä sheffieldin kuskien pyörissä oli säädöissä vielä sanomista.
Toiseen erään menin michalin kanssa.startin jälkeen olin kolmantena ja yritin sheffieldin kuskista ohi mutta jostain syystä en saanut kerättyä vauhtia ohitukseen(yritin kyllä joka puolelta),no kuitenkin 1 pinna ja 4-2 erävoitto meille.
Kolmannessa erässä jäin startti päässä todella pahasti pussiin ja jäin viimeiseksi.Michal oli niin ylivoimainen ettei sheffieldin kaksikko edes yrittänyt jahdata häntä.Niinpä he ajelivat pariajoa edessäni enkä löytänyt rakoa mennä heidän väliinsä,pikkuisen kyllä otti päähän se erä.
Seuraavassa erässä ajoimme kolmannesta sijasta tiukkaa vääntöä Sheffieldin kaverin kanssa.Ohittelimme toisiamme vuorotellen,mutta lopulta sain vähän rakoa ja viimeisessä kurvissa yritin ohitusta ashworthista,mutta matka loppui kesken.eli 1p
Viimeiseen erään muutin vähän pyörää ja sainkin nappistartin.Johdin erää lähdöstä maaliin,vaikka Paul Cooper kyllä yritti ahdistella kovastikin.Tiesin , että voitolla varmistaisin kisan voiton meille ja voitte kuvitella miltä tuntui tulla maaliin!!Fanimme menivät täysin sekaisin eikä se kyllä kaukana ollut minultakaan.oli mahtava tuulettaa ja kiittää yleisöä kun he osoittavat suosiota seisaaltaan.
Ilmeisesti kisa ei ollut aivan huono, koska sain vielä kisan jälkeen vaikuttavimman kuskin palkinnon.
Mutta nyt lähden katsomaan speedwaytä Sky Sportilta,täytyy katsoa miten Joonas Kylmäkorpi päästää telkkarissa
Ensi perjantaina olisi seuraava matsi Edinburghissa,siihen asti ,moro
-Tero-



06.04.2008 klo 16:15:19 (EEST)

heipä hei täältä lumen keskeltä.
Olipa kisa eilen.Rakeita ja räntää tuli koko kisan ajan.Välillä kävi mielessä että onkohan tässä mitään järkeä.Sama tahti on jatkunut tänään,täällä on noin 5 senttiä lunta(ja minä kun luulin, että pääsen eroon lumesta kun tulen tänne).
No mennään nyt kuitenkin asiaan eli eiliseen kisaan.Yritin testata varapyörää , kun ei ollut niin kamalan tärkeä kisa.Opin ainakin yhden asian.Jos sataa vettä(lunta), älä käytä varapyörää kotikisassa.Pyörä kulki hyvin suorilla,mutta kurvit olivat kuin kittiä ja pyörä puutui aivan liikaa ja samalla tietenkin myös vauhti hyytyi.
Sain neljästä erästä ainoastaan 4 pinnaa,joka erästä yhden.Joka erässä olisi ollut mahdollisuus parempaan ja olin edellä menevää nopeampi mutta ongelmat kurveissa söivät tehokkaasti ohitusmahdollisuudet.Mutta en ole kovin huolissani,koska tiedän mistä ongelmat johtuvat ja ensi viikolla ajan taas toisella pyörällä ja odotan tuplanumeroita kisasta Newportia vastaan. Sunnuntaina lennän Suomeen viikoksi,kiva päästä välillä käymään kotona.
mutta nyt lähden kaivamaan autoa lumen alta ja yritän päästä tallille pesemään pyörää.
cheers -Tero-



01.04.2008 klo 03:20:34 (EEST)

Morjensta.
Pienien teknisten häiriöiden takia en päässyt kirjoittamaan tämän aikaisemmin(unohdin virtakaapelin kotiin ja akku loppui koneesta eilen aamulla ennen kisaa)
No parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Ehkä jotkut ovat ehtineet jo kuullakin tuloksen mutta kerron nyt kuitenkin.Me VOITIMME 62-29 Mildenhallin.
Kilpailun alku ei luvannut minulle hyvää.Ensimmäisen starttiyrityksen kaatusin Jan Graversenin avustamana,tila vain yksinkertaisesti loppui kesken ja osuin aitaan.
Toisessa yrityksessä sain hyvän startin ja yritin kääntää kurviin mutta mitä vielä!Pyörä ei suostunut yksinkertaisesti kääntymään millään.No osuin taas aitaan mutta en kaatunut tällä kertaa.Koko erän aikana en voinut avata kaasua kokonaan,joka kerta kun yritin,niin pyörä pomppasi pystyyn.KAMALA erä.Luonnollisesti sain nollat tästä.
Seuraavaan erään vaihdoin takarattaan kolme piikkiä suurempaan ja tein muitakin melko radikaaleja muutoksia pyörään,mutta ne toimivat!
Suoraan startista kärkeen ja Henning Baker tuli takasuoralla viereen ja ajoimme 5-1 erävoittoon ilman vaikeuksia.
Sama tahti jatkui seuraavassa erässä,tällä kertaa Henning otti johdon ja minä ajoin ulkona.
Mutta pisteet jälleen 5-1.Meidän tehtävää helpotti suuresti se, että Laukkanen otti 15m rangaistuksen kun ei ehtinyt 2min aikana viivalle.
Neljäs erä,sama tahti,tällä kertaa Adrian Rymel parina.Startista kärkeen ja Rymel viereen,siinä ajettiin taas pariajoa eikä Mildenhallin pojille annettu tilaisuutta tulla väliin.
Viides erä:Missasin sen verran starttia,että jouduin ekassa kurvissa jopa hieman taistelemaan.Kuitenkin olin sisälläja paremmassa asemassa joten otin kärkipaikan.Taaksepäin katsoessani huomasin ilokseni,että meidän varamies,McKinna oli takanani.Mckinnakin sai pidettyä kaverit takanaan ja hänkin sai maksetun erävoiton tililleen.
Hieno päivä meille ja myös minulle,ensimmäiset viralliset tuplanumerot eli 10+2 plakkariin.
Nyt ajaminen rupeaa todella maistumaan kun sain kytkimen kanssa olleet ongelmat ratkaistua.nyt voi taas keskittyä olennaiseen eli ajamiseen , kun ei tarvitse funtsailla kytkintä koko ajan ja yrittää säätää sitä.
Tämä onkin leppoisa viikko,saa palautua 1200km yö ajeluista(ajoimme yöllä Mildenhalliin sekä takaisin).Seuraava kisa on ensi lauantaina ja kirjoittelen taas jotakin sen jälkeen.
Berwick vaikenee,mutta vain viikoksi.
-Tero-



30.03.2008 klo 06:22:50 (EEST)

moro taas!
Tänään se sitten tapahtui.Oikeestaan kaksikin asiaa.Otin ekan erävoiton kotona ja voitimme 1. kotiottelun tälle kaudelle.
Kilpailuun lähtiessä oli jo hyvä tunnelma,eilen kuulin , että meille tulee uusi nro 1 eli Henning Baker liittyi Berwickin riveihin.Joukkue rupeaa olemaan nyt riittävän kova haastamaan kenet vaan ja sen takia yleisö suorastaan vaati jo kotivoittoa ja sen heille annoimme!
Kisa lähti käyntiin osaltani erässä kolme.Uusien kytkinjousien ansiosta startti lähti hyvin ja luulin jo hetken , että pääsen kärkeen takasuoralle...mutta Trent Leverington tuli sisältä ja sulki oven seuraavaan kurviin.Loppuerä ajettiin peräkkäin ilman suurempia tapahtumia.Eli 2p
Seuraava erä olikin mieluisa.Startti lähti jälleen hyvin olin johdossa takasuoralle tultaessa mutta tuomari ei ollut tyytyväinen starttiin jostain syystä??No tästä otin hiemnan lämpöä ja seuraava startti lähti kuin tykin suusta.Suoraan kärkeen ja karkuun.Erässä ei noin muuten tapahtunut ihmeitä.Taakseni jäi muuten Glasgown nro ykkönen Shane Parker.Erän jälkeen tapahtui jotain outoa.Kaasarista lähti luisti irti ja pyörä stoppasi takasuoralle,onneksi tämä tapahtui vasta erän jälkeen joten 3 pinnaa tuli ja mekaanikolle töitä.
Seuraavaan erään kaasari saatiin nippuun ja ei muuta kun radalle.Ekan pään jälkeen olin toisena mutta yritin kärkeen heti seuraavassa kurvissa(luonnollisesti ulkoa,yleisölle nähtävää), ja samalla liu`uin niin ulos että yhtäkkiä olinkin viimeisenä...Kuitenkin sain punnerrettua iseni takasin kolmannelle paikalle , jonka pidin loppuun asti 1+1p
Neljänteen erään sain parikseni Adrian Rymelin ja otimme startin nimiimme ,mutta takasuoralla vauhti ei jostain syystä riittänyt ja Trent Leverington pääsi tulemaan alleni ja ohi.Ehkä kulunut rengas oli osasyynä,en tiedä.Mutta kuitenkin näissä asetelmissa mentiin loppuun asti ja tulos oli 1p
Erään 14 lähtiessäni johdimme 2:lla pinnalla , joten sitä ei saanut hävitä.Ehkä otin liikaa paineita siitä ja nostin startin totaalisesti pystyyn...Hyvä että sain keulan alas ennen aitaa.Onneksi Norbert Magosi otti johdon joten emme olleet vielä tappiolla.Aloitin raivoisan takaa-ajon ja se tuotti jälleen tulosta.Sain ohitettua Lee Dickenin mutta rata oli syönyt rengasta ja en ehtinyt enää uhkaamaan kakkospaikaala ollutta Glasgown kuskia.Mutta kuitenkin otimme erästrä 4-2 voiton ja viimeiseen erään oli 4 pinnan etu.Michal ja adrian hoitivat siitä 5-1 voiton ja pääsimme juhlimaan voittoa.
omat erät:2,3,1+1,1,1
nyt olen matkalla Mildenhalliin ja huomenna olisi kisa sillä.Pääsee taas juttelemaan suomea,kun Laukkasen kanssa pääsee tarinoimaan.
Yritän kirjoitella huomenna kisan jälkeen vähän tunnelmia mutta siihen asti Tero vaikenee.
-Tero-



25.03.2008 klo 22:45:53 (EET)

moro taas
Nyt se sitten tapahtui!Workington klo n.21.00 Tero Aarnion ensimmäinen erävoitto premierissä.Ja mihin paikkaan,taktisena varaniehenä ,jonka pisteet tuplataan eli sain sitten 6 pinnaa kertarykäyksellä!!!
Muutenkin kisa oli parasta tälle kaudelle.Eikä vähiten uuden Workingtonin radan ansiosta,rata oli juuri sellainen mistä pidän,liukas kuin luistinrata!
ekassa erässä sain kaksi pinnaa Carl Stoneheverin jälkeen.Mr. Workington ei päästänyt minua edes lähelle vaan piti koko erän n.10m hajurakoa,muutenkin erä oli startista maaliin.
Toiseen erään yritin saada starttiin lisää pitoa säätämällä pyörää,mutta laihoin tuloksin.Pyörä meni huonommaksi ja startista jäin seisomaan enkä saanut ohitettua ketään.Siis tulos:ei mitään
Kolmanteen erään laitoin takaisin samat säädöt kuin ekaan erään ja ne pelasivat todella hyvin.Startista kärkeen,Stonehever kintereillä.Kaksi kierrosta hän jahtasi minua takapyörässä kiinni ja lopulta löysi sellaisen pidon mitä vieläkin ihmettelen,lentämällä ohi.kokemuksella hän piti muinut takanaan loppuerän.2p
Neljäs erä oli ehdottomasti vaikein.Kova rata söi rengasta aivan älyttömästi.startissa olin hyvin mukana ja taistelin takasuoralla kakkospaikasta Daniel Nermarkin kanssa,olin kurviin mennessä kuitenkin huonossa asemassa ja jouduin luovuttamaan suosiolla.
Sitten vaikeudet alkoivat,rengas oli ihan loppu ja jouduin kääntämään kurviin 10m aikaisemmin kuin muut ja silti valuin joka kerta ulos.jouduin todella pitämään workingtonin Scud Smithiä takanani,ja onnistuin siinä puoliksi taidon ja puoliksi tuurin ansiosta.
Viides erä:Tätä erää voi sitten muistella kiikkustuolissa.eka erävoitto ja samalla ne 6 pinnaa.
Startti lähti uudella renkaalla todella hyvin ja takasuoralla katsoin kuka ulkoa yrittää ohi.No sehän oli Norbert Magosi,taskuraketti Unkarin aroilta=) loppuerän ajoimme pariajoa emmekä päästäneet ketään lähelle,tunne oli uskomaton kun ylitimme maaliviivan ,8-1 meille.
Erään 15 eli parhaimpien pistemiesten erään jouduin taas kuluneella renkaalla ja ulkoradalle.
jäimme Michalin kanssa ulostulossa Nermarkin ja Kaken taakse,emmekä oikein edes päässeet haastamaan heitä,ajoivat kyllä hienoa pariajoa.
eli viimeinen erä oli taas 0p
Kokonaisuutena kisa oli hyvä,startitkin lähti jo sinnepäin,joten tästä on hyvä jatkaa.
seuraava kisa on Glasgowta vastaan kotona,ja se kyllä pitäisi voittaa mutta katsotaan kuinka käy.
siihen näkemiin ja kuulemiin..
-Tero- tai Terio niinkuin täällä sanotaan



24.03.2008 klo 01:07:36 (EET)

Berwick 22.3
Nyt pääsin sitten puhumaan taas suomea varikolla!
Oli tosi mukavaa nähdä Kakea(Nieminen) pitkästä aikaa.
Kisaakin oli tosi mukava ajaa,kotona pyörä kulkee hyvin mutta startit takkuaa edelleen.Nyt tulevalla viikolla teen jotain muutoksia kytkimeen joten katsotaan Workingtonin kisan jälkeen(ma).
Kisa alkoi ihan mukavasti,Makovskyn jäljillä ajelin erän ja sain 1+1 erä oli kyllä lattea,lähdöstä maaliin peräkkäin ilman taistelua.
Toinen erä oli parasta Teroa mitä on nähty Englannissa.Startista viimeinen(yllätys).Mutta jo toisella kierroksella olin toisena.
Sen jälkeen aloin jahdata tosissani Workingtonin nro 1. Daniel Nermarkkia.Kaksi kierrosta takapyörässä kiinni.Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä olin jo hetken ohi mutta Nermark vei minut kurvissa niin lähelle aitaa että oli pakko luovuttaa.Kuitenkin 2p. ja hyvä mieli että pystyn haastamaan kenet tahansa kotiradalla.
kolmannessa erässä jäin jälleen startista viimeiseksi ja taistelin koko erän päästäkseni Joe Hainesista ohi.Viimeisellä kierroksella se vihdoin onnistui ja pääsin huokaamaan helpotuksesta ettei nollaa tullut.
No tässä erässä se nolla sitten tuli...Jäimme Magosin kanssa ekassa päässä suihkuun ja jäimme viimeisiksi.Magosi pidätteli minua hiukan mutta en ollut niin nopea että heittämällä olisin päässyt ohi joten en halunnut ottaa riskiä että kaataisin joukkuekaverin.
Viimeiseen erään lähdettiin Magosin kanssa ja startista Magosi meni kärkeen ja minä olin kolmantena.Rata oli vaan mennyt jo niin liukkaaksi etten edes pystynyt haastamaan Workingtonin Charles Wrightia vaikka olin jo hänet kertaalleen voittanut,siinä sitten ajeltiin peräkkäin kuin köyhän talon porsaat.1p
erät:1+1,2,1,0,1
Hävittiin kahdella vaivaisella pisteellä Workingtonille jota on veikattu Premier-liigan kärkeen.No ainakin esitimme yleisölle ,että voimme haastaa kenet vaan.Omalta osalta kisa oli yleisöön menevä.Kisan jälkeen kannattajat sanoivat ,että jos rupean starttaamaan paremmin niin kukas sitten ne hienot ohitukset tekee?Mutta kyllä mieluummin ottaisin sen kärkipaikan suoraan startista niin ei kuluisi noita heittolaseja.tulisi halvemmaksi=)
No huomenna jatketaan kohti Workingtonia,siellä on revanssi,katsotaan kuinka käy.Joko Tero sais lähtemään edes yhden startin.
-Tero-



24.03.2008 klo 00:35:36 (EET)

mojensta taas..
käytiin perjantaina edinburghissa ottamassa vastaan taas lisää loukkaantumisia...ennestään manuel Hausinger ja perjantaina Francetti mursi solisluunsa ekassa erässä. Joten ajettiin kisa viidellä miehellä.
No tietenkin hävittiin kisa...
Oma kisa oli jälleen kaksijakoinen.Kolmesta ekasta erästä ei tarvi kertoa mitään, koska niissä ei tapahtunut kerrassaan mitään.Jäin viivalle seisomaan joka kerta ja vierasradoilla ohittaminen on mahdotonta,tai ainakin lähes..
No kamalan säätämisen jälkeen viimeiseen erään laitoin kaikki tai ei mitään säädöt. Ja se toimi!!
Startista kärkeen ja takasuoralla päästin joukkuekaverin edelle koska Adam ajoi niin ulkona että kuka vaan olisi tullut sisältä muuten ohi.No,joka tapauksessa voitimme erän 5-1.
eli päivän saldo oli 2+1.Ei häävi, mutta viimeinen erä kyllä lämmitti mieltä.Edinburghin vaikealla radalla ei ole helppo ottaa 5-1 voittoa.
-Tero-



17.03.2008 klo 01:36:41 (EET)

Terve
Tänään ajettiin toinen Premier Trophy kisa,tällä kertaa Glasgowia vastaan.Takkiin tuli tälläkin kertaa.viimeiseen erään lähdettäessä tilanne oli tasan mutta viimeisen erän hävisimme 5-1.
kisa oli omalta osalta paras vierasmatsi,no siihen ei paljon tarvita(1p Newcastlesta)
Kuitenkin,ekasta erästä otimme 5-1 voiton Makovskyn kanssa,se oli ensimmäinen 5-1 omalle kohdalle britanniassa ja se maistui makealle.2+1p.
Saimme mekaanikon kanssa pyörän hyvään lyöntiin ja ehkä jännitys on hieman jo laantunut,niin voin keskittyä ajamiseen enkä jännittämiseen,ekojen kisojen startit ovat rehellisesti sanottuna menneet aika pitkälti jännittämisen piikkiin.
toisessa erässä starttasin kolmoselta ja sain hyvän startin mutta ulostulossa Robert Kziesak sai pussitettua minut aidan väliin mutta sain kuitenkin pidettyä kakkossijan.rata alkoi olla jo melko liukkaassa kunnossa ja ohittaminen oli tosi vaikeaa, joten 2p oli helppo työ korjata talteen.
kolmennessa erässä nostin startin pystyyn sisältä ja jäin viimeiseksi.Jahtasin Glasgown kuskia kolme kierrosta ja lopulta ulkokautta onnistuin.Tosin tämä kuski(Lee Dicken) ei osoittanut kovin kovaa kunnioitusta kilpakumppania kohtaan vaan yritti viedä minua aitaan.Ohituksen aikana roiskeläppäni nousi aitaa vasten joten olimme melko lähellä aitaa ohituksen aikana.kuitenkin tästäkin erästä pisteitä..1+1p.
Viimeinen erä ei sitten mennyt kässärin mukaan.ekaan päähän mentäessä yritin mennä suoraan valliin ,ettei tarvitsisi kääntää sisään liukkaalla radan osalla mutta kuinkas kävikään...kun laitoin pyörän linkkuun ,niin pyörähdin samantien 180 astetta!peruuttelin siinä sitten muita vastaan.Se erä oli sitten siinä.Ei kovin hyvä lopetus muuten hyvälle kilpailulle. 0p/kaatuminen
Vielä tänäänkään en saanut sitä erävoittoa mutta uskon sen tulevan lähiaikoina kun tämä jännittäminen hieman on helpottanut.Ensi viikolla meillä on edinburghia vastaan vieraskisa ja siellä olisi sitten seuraava mahdollisuus.Lauantaina meillä on kotimatsi Niemisen Kaken Workingtonia vastaan,mukava tavata välillä suomalaisia ja jutella suomea jonkun kanssa kasvotusten..
Ensi viikkoon.chears
-Tero-



17.03.2008 klo 01:03:48 (EET)

moro vaan
Taas on pari kisaa lisää kokemusta englannin maaperästä.
Lauantaina oli ensimmäinen Premier Trophy kisa Edinburghia vastaan.Hävisimme sen 6:lla pisteellä mutta meiltä puuttui yksi kuski ja jouduimme käyttämään nuorta alemman divarin kuskia numerolla 5(heatleader)
Omalta osalta kisa lähti käyntiin ok.ensimmäisessä erässä sain todella hyvän vauhdin toiseen kurviin ja ohitin ulkokautta Tomas H Jonassonin(nuorten MM-finalisti) ja sain myös pidettyä hänet takana.1p
Seuraavaan erään muutimme säätöjä , jotta pyörä lähtisi paremmin viivalta,mutta ei auttanut.jäin startissa pahasti pussiin ja vaikka yritin mistä,en saanut ohitusta aikaiseksi.0p.
Kolmannessa erässä olikin sitten tapahtumia.starttasin kärkeen mutta ekassa päässä pyörä sammui kuin seinään.ehdin jo nostaa käteni ja lähes keskeyttää,mutta mitä vielä...pyörä starttasi uudelleen!No ajattelin,että ajetaan nyt erä loppuun kun annoin jo suoran tasoituksen muille.Kuitenkin huomasin että saavutan todella hyvin Edinburghin kuskia ja lopulta sain hänet kiinni ja hän jätti viimeiselle kierrokselle lähdettäessä raon aidan väliin ja sain käytettyä sen.1+1p.
Viimeiseenn erään olin jo saanut säädöt kohdilleen ja irtosin viivalta jo muiden mukaan.ensimmäinen kierros oli tiukkaa taistelua edinburghin kavereiden välissä.Sen jälkeen tilanne rauhoittui ja jouduin pitämään Andrew Tullya takanani enkä päässyt edes yrittämään kärkipaikalle pääsyä.2p
Kisa oli lupauksia herättävä ja koko ajan ajo paranee.Seuraavissa kisoissa voisi olla jo lupa odotella sitä erävoittoa.
erät:1,0,1+1,2 42-46



11.03.2008 klo 02:33:28 (EET)

Moro vaan.
Nyt on takana myös eka vieraskisa.
Toinen osaottelu Newcastlea vastaan oli trilleri.Voitimme sen 2:lla pisteellä mutta yhteistuloksen hävisimme yhdellä!!!
Oma kilpailu oli katastrofi.Ekaan erään laitoin todella tiuhan välityksen ja se toimi kaikkialla muualla paitsi startista.Ekan pään ulostulossa ohitin molemmat Newcastlen kuskit ja olimme 5-1 johdossa kierroksen.Toisella kierroksella tein pienen virheen ja heti J.Franck käytti sen.Sen jälkeen tilanne rauhoittui ja sain yhden pisteen.
Tämän jälkeen tein virheen jonka toivottavasti muistan pitkään.Älä koskaan laita liian harvaa välitystä Newcastleen!Laitoin pari hammasta pienemmän takarattaan ja sen jälkeen en saanut aikaiseksi mitään koko iltana.Pyörä ei lähtenyt viivalta ja se ei myöskään ollut hyvä ajaa.Kolme seuraavaa erää menikin ottaessa kuraa silmille.
Toivottavasti tämä on kauden huonoin noteeraus minulle.Ainakin luulen tietäväni mikä oli vikana joten en tee samoja virheitä uudelleen.
Eteenpäin sanoi mummo lumessa.Ensi lauantaina on matsi kotona Edinburghia vastaan ja toivon ottavani siellä ensimmäisen erävoiton Englannissa.
Siihen asti See y`a
-Tero-



11.03.2008 klo 02:20:50 (EET)

terve vaan täältä sumujen saarelta!
Nyt on sitten puettu päälle Bandits-liivi ja yritetään saada jotain aikaiseksi täällä Englannissa.
Eka kisa oli kotona lauantaina ja sehän ei mennytkään hassummin.Kuusi pistettä neljästä erästä ei ollut huono kauden aloitus.Kilpailu oli melko raskas kun koko päivän satoi vettä, mutta onneksi se taukosi juuri kisan kynnyksellä.Radalla oli kyllä kuraa riittämiin!!
heti ensimmäissessä erässä jouduin maistelemaan kuraa oikein urakalla kun yritin ohittaa Newcastlen Josef Franckia tuloksetta,kuitenkin tuloksena 1p.
Toisessa erässä jäin startissa seisomaan ja muut menivät,kovan työn ja huiman kurakerrosen jälkeen sain ohitettua newcastlen Pen Powellin ja jälleen sain yhden pinnan.
Kolmas erä oli hieman outo.Ekassa päässä kaksi kuskia koki samaan aikaan ketjurikon ja toinen heistä tuli suoraan kylkeeni.Sain juuri ja juuri pidettyä pyörän käsissä mutta Newcastlen George stancl oli jo suoran mitan minua edellä.Oli aika turhauttavaa ajella neljä kierrosta ilman panosta,kuitenkin 2p.
Viimeiseen erään sain pyörän lähtemään viivalta ja olinkin kärjessä ekaan päähän mentäessä,ulostulossa en kuitenkaan ehtinyt peittää josef Frankia ja hän ehti edelle seuraavaan kurviin mentäessä,ahdistin häntä koko erän mutta vauhti ei riittänyt ohitukseen.
erät:1,1,2,2. Hävisimme lopulta kisan 3:lla pisteellä



01.02.2008 klo 18:34:43 (EET)

heipä hei.

Nyt on sitten Teron pitkäaikainen haave lähempänä kuin koskaan.
kirjoitin tänään sopimuksen Englantiin Premier-liigan Berwick Banditsin kanssa.
Ensimmäinen esiintyminen briteissä on 1.3 lehdistö tilaisuudessa.
Kausi alkaa 8.3 harjoitusmatsilla.
Englantiin pääsy on ollut minulle haaveena jo pitkään ja nyt kun se toteutuu niin haluan kiittää kaikkia ,jotka ovat tukeneet minua vuosien varrella,varsinkin niinä hetkinä kun ei ole mennyt niinkuin elokuvissa.

-Tero-
ps.yritän kirjoittaa raportteja edelleenkin,toivottavasti ehtisin jotakin raapustella jokaisen kilpailun jälkeen.







01.02.2008 klo 18:25:37 (EET)

moro kaikille!
Kävin taas vaihteeksi haistelemassa tuulia Saksassa,Kielissä.Hienot oli puitteet ja porukkaakin oli riittämiin(9000) molempina päivinä
lauantaina harjoituksissa loukkasin hieman nilkkaa kun se vääntyi pakoputken alle "stoplinkun" jälkeen.
Kisassa oli melko vaikea ajaa kun nilkka ei kantanut yhtään mutta jostakin syystä ajo kyllä kulki.
Voitin kaksi ensimmäistä erää ja kolmannessa jäin startissa enkä saanut siitä kuin pisteen.
Semifinaaliin sain sisäradan ja voitin semin melko helposti kun pääsin startista kärkeen ja muut tappelivat toisesta finaalipaikasta.
A-finaalin arvonnassa kävi sitten päivän epäonnistuminen.Vedin arvalla keltaisen ja se tunnetusti ei ole hallikisoissa se paras.
Eka starttiyritys otettiin uusiksi Dirk fabrikin kaaduttua ja hänet samalla hylättiin uusinnasta.Toisessa tartissa jäin pahasti ulos ja yritin ajaa kiinni muita onnistuen siinä.Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä yritin ohitusta Sönke Pedersenistä.Hän teki stoplinkun eteeni ja kaatui.Jostakin kumman syystä tuomari teki ratkaisun , että tulokset julistettiin viimeisen kierroksen perusteella.pedersen siis oli kakkonen!!Kisan voitti Kevin Wölbert.Vähän kyllä korpesi tuomarin ratkaisu mutta minkäs teet...
toisaalta kolmas sija oli kuin voitto koska oikea nilkka oli niin kipeä etten itse pystynyt nousemaan pyörän selkään enkä selästä.
Sunnuntain kisa loppui ennenkuin se kunnolla alkoikaan. 1.erä ja 1. pää,Stephan Katt kaatui ja antoi vauhdin minulle aitaan.Nilkka sai lisää kipeää vahvasta teipistä huolimatta ja kilpailun lääkäri kielsi kisan jatkamisen.

-Tero-



20.12.2007 klo 22:00:31 (EET)

morjensta kaikille!
Nyt on sitten kausi 2007 virallisesti paketissa.
Saksan sisähallikisat päättivät hieman kaksijakoisen kauden.
kerron hieman kisoista ennen kauden summaamista.
Ensinmäinen kisa Neustadtissa meni paljon yli odotusten.parhaimmillaan olen ollut siellä 7. ja nyt tuli 3. tila! Kilpailu sujui käsikirjoituksen mukaan.Sain kaavittua kasaan 9p alkuerissä.erät:2,2,3,2 pisteet riittivät A-finaaliin yhdessä Tomasz pisczcin,Stephan Kattin ja Christian Hefenbrockin kanssa.Startissa onnistuin hyvin keltaiselta,tulin takasuoralle kolmantena.Seuraavassa kurvissa nousin jo toiseksi ja sain pidettyä sijan kierroksen verran.Sitten jätin sisäpuolelle sen verran tilaa ,että T.pisczc työnsi minut pois tieltä ja menetin sijan.maaliin tultiin sitten järjestyksessä:Katt,Pisczc,minä ja hefenbrock.Kolmas sija oli kuitenkin kuin voitto jos katsotaan edellisiä kisoja siellä.
Toinen kilpailu ajettiin Schwerinissä ja sieltä odotin todella paljon.Moottori , joka oli tehty kisoihin toimi kuin unelma ja Schwerinistä ei ollut kuin hyviä muistoja.
Kilpailu alkoikin hyvin.Ekasta erästä sain 2p T.Pisczcin takana.seuraavakin erä meni vielä ok, jälleen 2p.kolmannesta erästä en odottanutkaan voittoa,koska vastassa oli viimevuoden kakkonen Tobias Busch,Katt ja Sönke Pedersen.2p olisin ollut tyytyväinen, mutta vaikka kuinka yritin, sain vain yhden.Viimeiseen erään jäi sitten lähes pakkovoitto ja tietenkään silloin sitä ei tule kun sitä eniten kaipaisi.2p ja sain jännittää A- ja B-finaalin välillä.
Neljä kuskia olivat samassa 7:ssä pisteessä.Vain yksi heistä pääsi A:han ja se oli Ronny Weis.
B-finaalin staetissa panin kaikki yhden kortin varaan ja se epäonnistui.ensinmäisessä päässä sain sisäpuolelta sen verran painetta, että ajauduin ulos ja jäin kolmanneksi.Jahtasin Sönke Pederseniä ja Jesper Kristiansenia koko erän mutta he eivät tehneet virheitä ja ohitus oli mahdotonta.Tulokseksi jäi siis 7. sija ja valtaisa pettymys!
Kuitenkin jos katsotaan koko kautta niin loppukausi oli yhtä juhlaa.Alkukaudella en saanut mitään muuta aikaiseksi kuin rikkoutuneita moottoreita ja yhden jalkapöydän.Henkilökohtaisen SM-finaalin jälkeen vaihdoin virittäjää ja se oli oikea ratkaisu.Loppukaudella ei yhtään keskeytystä moottorin takia ja sain myös itseluottamuksen takaisin.siitä kertovat ehkä parhaiten kahdet maksimit Extra-liigassa ja ruotsissa menetin pahimmillaan 2p matsissa.Luonnolisesti mikään ei ole täydellistä ja aina pitää tähytä eteenpäin.Mutta kaudesta jäi positiivinen maku ja tuloksia lähdetään parantamaan ensi kaudella.
Haluankin kiittää kaikkia, jotka ovat jollakin tapana olleet mukanani tällä kaudella ja auttaneet minua eteenpäin.Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2008
T:Tero
ps.ajan muuten seuraavan kisan tammikuun lopulla Kielissä Saksassa,joten siihen asti...Tsau



08.10.2007 klo 17:44:37 (EEST)

Terveisiä Englannista!
Kävimme Keskisen Jonin kanssa hieman tutustumassa saarivaltakuntaan ja haistelemassa,josko sieltä irtoaisi ajopaikkaa ensi kaudelle.
kiertueen aloitimme Plymouthissa,jossa kävimme harjoittelemassa.Rata oli todella erikoinen,pelkkää pomppua ja 216m pitkä.parin kierroksen jälkeen sain pyörät säätöihin ja ajo alkoi kulkea.harjoitusten jälkeen palaute oli positiivista ja oli todella mukava jutella paikallisten kanssa.
Seuraava paikkakunta oli Scunthorpe,johon suunnistimme.Siellä ajettiin David Nix Memorial.
Rata oli jälleen erikoinen(kuten kaikki radat siellä).vettä oli laitettu radalle todella paljon.Olin heti tulessa ensimmäisessä erässä,ja pääsin startista keulaan.lukuisista ajovirheistä huolimatta voitin erän melko selvästi.Seuraavaan erään säädin vähän pyörää ja se onnistui,voitin erän melko helposti.Kolmanteen erään mennessä rata oli kuivunut yllättävän paljon,enkä saanut pyörää puremaan rataan.Erän voitti Adam roynon,enkä oikein ehtinyt edes ahdistella häntä.
neljännessä erässä missasin startin ja olin melko huonoissa asemissa ensimmäisen pään ulostulossa,mutta sitten löysin ajolinjan,joka todella vei eteenpäin ja sain kuitattua ulkokautta edellä ajaneet.Viimeisellä kierroksella erä keskeyttiin kaatumisen takia mutta tulokset julistettiin sen hetkisen tilanteen mukaan eli jälleen 3p.
Viimeisessä erässä oli sitten mukana jo epäonneakin.etuketjut katkesivat ja jäin ilman pisteitä siitä.Pisteeni riittivät kuitenkin A-finaaliin.Finaalin startin missasin täysin!Olin viimeinen,mutta kiitos Laukkasen säätöohjeiden pyörä kulki kuin unelma ja kuittasin jo kaksi kuljettajaa kunnes...etuketjut menivät poikki jo toisen kerran.Onneksi keskeytys tuli viimeisessä päässä ja pyörä rullasi vielä maaliin kolmantena.
pääsin siis podiumille heti 1. Englannin kilpailussa.
Toinen kilpailu oli Isle Of Wightissä.Siellä ajettiin kahden kerätyn joukkueen välinen kilpailu.Rata oli karmeassa kunnossa ja vettä riitti omiin tarpeisiin.Missailin startteja siellä ja takana näkyväisyys oli täysi nolla.Yhden erän päästin aitaan, kun en yksinkertaisesti nähnyt missä aita on.sieltä sain kokoon 3p.vauhdin olisi pitänyt riittää parempaankin mutta huonot startit veivät terän kilpailusta jossa ohittaminen(ja ylipäätään ajaminen toisen perässä) oli mahdotonta.Meidän joukkueemme kuitenkin voitti Challengen ja pääsin tuulettelemaan yleisölle.
3. Kilpailu olikin sitten historiallinen,koska aikaisemmin ei ole ajettu Englannissa täysin suomalaisella joukkueella.Edinburgh-Finnish selected. Edinburghin rata on todella vaikea ajaa ja sen sai tuntea Mäkisen Jari heti 1.erässään.Jari kokeili aidan kestävyyttä,aita kesti mutta Jarin ranne ei.
lukuisten keskeytysten ja kaatumisten sävyttämä kilpailu päättyi Edinburghin kuuden pinnan voittoon.Osaltani kilpailu oli outo.Ensimmäissessä erässä Kake järjesti minulle tilaa ja sain otettua kolmannen paikan.mutta viimeisessä kurvissa pyörä nousi pystyyn ja luonnollisesti menetin paikkani,0p
Seuraavassa erässä jahtasin engelsmannia koko erän viimeisen pään ulostulossa pääsin jo ohi(video todistaa!)mutta tuomaripa päätti , että Tero jäi pistettä!!
Seuraavassa erässä tuntui kuin en koskaan olisi edes ajanut speedwayta,joka kurvissa luistelin minne sattuu ja hädin tuskin sain linkkuun.0p
Viimeiseen erään sain kasattua itseni ja pääsin startista toiseksi ja niin sitten menimme erän loppuun asti kuin köyhän talon porsaat.2p
siis tulokseni oli kiertueen huonoin kilpailu ja 2p.
Viimeinen Kilpailu oli Cumperland Classic Workingtonissa.Vastus oli siellä todella kovatasoinen...Simon Stead,Ben Howe,Tomas Topinka,Pätkä,Kake etc.
Workingtonin rata oli melko mukava ajaa muutamaa miinaa lukuunottamatta.
Ensimmäisen erän katselin kun muut menevät ja yritin etsiä ajolinjoja siinä onnistumatta,vauhdissa pysyin kuitenkin hyvin.
seuraavaan erään lähdin jo vähän rennommin ja sainkin siitä pisteen Tanskan Peter Juulilta.
Kolmannessa erässä olin kolmantena kun Ben Howe veti seinään ja erä otettiin uusiksi.Uusinnassa taistelin Workingtonin Charles Wrightin kanssa mutta ohituspaikkaa ei löytynyt.1p
Tämä erä oli ehkä parasta Teroa koko kautena.ensimmäisen pään ulostulossa kuittasin Laukkasen ja löysin ulkoa sellaisen pidon ettei Kaj Päässyt ohittamaan minua,vaikka sitä koko erän yritti.2p!
Viimeisessä erässä oli vastassa muutama kaveri jotka olisi ollut otettavissa mutta ensimmäisen pään kahinassa joku osui etupyörääni ja jäin todella kauas kärjestä.Eväät eivät enää riittäneet ohituksiin ,jotka muutenkin olivat Workingtonissa kortilla.0p
Loppusaldo 4p.Ei paha mutta parempaankin oli ollut eväät.
Koko reissusta jäi mieleen 1.RADAT(todella pomppuisia ja märkiä kisan alussa)2.Ihmiset, jotka auttoivat meitä Englannissa,heille pitää antaa iso kiitos , että ylipäätään pääsimme sinne.
Palaute oli pääosin jokapaikassa,missä ajoimme,positiivista.Mutta mitään varmaa tietoa ensi kaudesta ei ole mutta katsotaan kun lumet sulavat,missä rautakenkääni kulutan.Toivottavasti mahdollisimman monessa maassa=). Nyt pyörät ovatkin sitten jo lähes talviteloilla,ainoastaan 8.12 ne joutuvat tuleen Neustadissa Saksassa(sisähalli)
-Tero-



24.07.2007 klo 16:55:36 (EEST)

moro kaikille!
taas on vierähtänyt liian pitkä aika siitä kun olen tänne kirjoitellut mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Ensiksi voin kertoa hieman pettymyksistä.
Suurin on luonnollisesti henk.koht. SM. Kilpailu päättyi osaltani jo ennen kuin kunnolla alkoikaan.2 moottoria hajosi ja kilpailu loppui siihen.Sen jälkeen motivaatio sekä itseluottamus oli hieman kateissa pitkään.
World cup Vojenssissa toi onneksi takaisin itseluottamusta.Vaikka sieltä tuomisina ei ollut yhtään pistettä,niin pysyin hyvin muiden kuskien kyydissä.Vastassahan oli Puolan,Australian ja Tanskan maajoukkueet,jotka muuten olivat lopulta World cupin kolme parasta.
Liigaakin on ajettu jo viiden kierroksen verran.Se on mennyt melko hyvin joukkueeltamme olemme voittaneet 4 kertaa ja kerran olimme toisia eli johdamme sarjaa.
Viimeisin kisa oli kotikilpailu ja ajoin siellä 13p. kaksi pistemenetystä jäi hieman kaivelemaan koska molemmissa erissä oli mahdollisuus voittaa ja peiliin on katsottava miksi hävisin.varsinkin häviö Seinäjoen Joni Keskiselle oli paha isku...olin siinä erässä täysin kädetön.
No eteenpäin sanoi mummo lumessa.Ensi perjantaina on liigakisa Porissa ja sieltä pitää tulla voitto tai Seinäjoki alkaa hengittämään niskaan todella vahvasti.Onneksi ainakin omalta osaltani voin nyt sanoa , että ajo kulkee ja moottorit ovat nyt tikissä.Kiitos siitä veijo Tuoriniemelle.Siirryin nimittäin takaisin suomalaisviritteisiin moottoreihin SM katastrofin jälkeen.
porin kisan jälkeen alkaa valmistautuminen EM-semifinaaliin johon minut valittiin edustamaan suomea.se ajetaan 5.8 .Sen jälkeen kirjoittelen lisää tunnelmia tänne,toivottavasti silloin olisi mukavaa kerrottavaa lukijoille=)
See you
-Tero-



07.05.2007 klo 09:24:34 (EEST)

morjensta.
Nyt kausi on pyörähtänyt toden teolla käyntiin ja on hyvä vähän kirjoitella tunnelmia.
Ensimmäiset kisat olivat Gustrowissa 7.4 . Sieltä tuomisina ei ollut kuin kaksi pistettä.Kaksi ekaa erää keskeytin kun pyörä oli aivan hirveä ajettava kun sähkölaitteet eivät toimineet kunnolla.Sen jälkeiset erät menivät harjoitellessa ajamista.Viimeiseen erään löysin sitten punaisen lahgan ja sainkin 2pistettä.
Saksasta suoraan tulimme Malmöhön harjoittelemaan pariksi päiväksi ja siellä löysimme joitakin uusia kikkoja vauhtiin mutta ikävä kyllä tekniikkaongelmia oli aivan liikaa. onneksi teknisiin ongelmiin löytyi ratkaisut kotona ja uskoisin,että ne ovat taakse jäänyttä elämää.
kausi jatkui osaltani Tukholmassa Percy Lundqvist cupissa. Nicki pedersen ja Jesper B. Jensen olivat siellä ennakkosuosikkeja ja myös menivät kovaa.
Minulla kilpailu meni vähän säätöjen etsimiseksi. En tykännyt pyörästä kun rata oli todella pureva.Loppua kohti rata hieman liukastui ja samalla minunkin ajo alkoi sujua paremmin.Viimeisen erän voitin ja loppusaldoksi tuli 5 pinnaa.
Viikko sitten oli seinäjoella maajoukkue karsinta. sieltä kaksi parasta finaalista pääsi läpi.Hautamäen Juha voitti karsinnan ja minä olin sitten toinen, joten pääsen World cup karsintaan Saksan Abensbergiin 28.5 Maajoukkueeseen pääsy tuntuu todella hyvältä viime kauden taaperruksen jälkeen.Ehkä tästä sittenkin tulee hyvä kausi,koska vauhti oli ilahduttavan lähellä Juhaa ja Kaj Laukkasta
eilen alkoi kausi sitten suomessakin virallisesti.Kaupunki cup avasi kauden. Ajoin 12 pistettä,lisäksi voitimme Kauhajoen selvästi 58-31. Muuten kaikki sujui täydellisesti koko päivän mutta parhaiden pistemiesten erässä kärkipaikalta kytkin hajosi ja erä oli jätettävä kesken.
Mutta eiköhän tämä tästä.Seuraavan kerran tapaamme Kauhajoella 13.5 , joten siihen saakka näkemiin ja kuulemiin.
-Tero-



27.03.2007 klo 23:35:31 (EEST)

moro taas pitkästä aikaa.
Nyt on sitten kausi 2007 virallisesti avattu.
Eli aloitin kauden Schwerinisä sisähallissa.
Kilpailuun lähdettiin hieman uusin eväin aikaisempiin verrattuna , sillä jäällä löydettiin hieman uusia säätöjä pyörään.
Heti harjoituksissa pyörä tuntui loistavalta joten oli helppo lähtä kisaan.
Kisa alkoi loistoerällä.Voitin viime vuoden voittajan Matze Schultzin ja sisähalli "kuninkaan" Stephan Kattin.
Toinenkin erä meni mukavasti,sisäradan turvin hoidin senkin 3 pisteen arvoisesti.
kolmannennessa erässä hävisin kisa 2. Tobias Buschille mutta A-finaali paikka alkoi jo häämöttää kun erät olivat menneet niin ristiin.
No kuitenkin 4:ssä erässä hieman epäonnistuin ja jäin kolmanneksi,vaikka hain ohitusta koko erän ajan mutta kun ei niin ei.
Viides erä sitten nostattikin hieman kylmää hikeä otsalle,Pyörä alkoi pätkimään ja vedon kadottua kaaduin erän mutta pystyin nousemaan ylös ja sain vielä kaiken lisäksi yhden pisteenkin.
11 pistettä takasivat A-finaalipaikan,mutta jouduin starttaamaan keltaiselta.
Startista jäin viimeiseksi mutta jo toisessa päässä sain puristettua Schultzin ohi mutta Kevin Wölbert ja Busch pääsivät sen verran karkuun etten ehtinyt haastaa heitä.
Kisasta jäi kuitenkin loistava maku suuhun ja tästä on hyvä jatkaa Saksaan ekaan ulkokilpailuun joka pidetään Gustrowissa 7.4
palataan sen jälkeen asiaan.
-Tero-




Scripts and Guestbook created by Matt Wright and can be found at Matt's Script Archive